Kaustisen hengessä

Akkapelimannit. Alba ABACD 23

Barokkiviulistina mainetta niittänyt Kaustisen kasvatti Kreeta-Maria Kentala perusti Akkapelimannit jo 1980-luvulla vastavoimaksi pelimannipitäjän miesvoittoisille yhtyeille. Muut jäsenet Kaija Saarikettu, Maria Pulakka, Minna Järvelä, Leenakaisa Sandberg, Merja Wirkkala, Jaana Virkkala ja Kaarina Nisonen ovat kukin pelimannisukujen kasvatteja ja musiikin ammattilaisia, pääosin klassisen musiikin puolella, ja yhteys kotiseutuun on säilynyt vahvana.

Yli 30 vuoden taipaleen ensilevytys on poikkileikkaus Akkapelimanneille äidinmaidossa tulleeseen elävään perinteeseen. Ammattilaistekniikkaan yhdistettynä tulos on monipuolinen käyntikortti Kaustisen musiikkiin autenttisella puisen seuraintalon akustiikalla. Se sisältää tradikimaroita häiden purppuriperinteestä ja alkutervehdyksestä, soittajien sukujen musiikkia, kaustislaisten mestarien sävelmiä sekä lauluja ja tangoja. Sovituksissa ei ole lähdetty revittelemään – komppikin pysyttelee perinteisessä yksinkertaisuudessa – mikä tekee tunnin kestosta hieman puuduttavan ja hankaloittaa kappaleitten erottamista toisistaan. Parasta iskuvoimaa on Wiljami Niittykosken Kaustislaisessa marssissa ja Kentalan omassa, harmonisesti yllättävässä Mosalan Olokan flikuleerissa.

Santeri Kaipiainen