maanantai toukokuu 23. 2022

Georg Philipp Telemann

Georg Philipp Telemann: Fantasioita viola da gamballe. Markus Kuikka, viola da gamba. Alba ABCD 503.

Telemann sävelsi kaksitoista fantasiaa soolohuilulle ja sooloviululle ja tiedossa on ollut, että kaksitoista fantasiaa syntyi myös viola da gamballe. Kauan kadoksissa olleet teokset löytyivät vuonna 2015 ja sen jälkeen gambistit eri puolilla maailmaa ovat käyneet niiden kimppuun kuin vertauskuvan sika limppuun. On sekä inspiroivaa että haastavaa tarttua mestariteoksiin, joihin ei ole ennättänyt syntyä minkäänlaista esitystraditiota.

Telemannin fantasiat ovat uutta vanhaa musiikkia, joka hämmästyttää nykykuulijaa kekseliäisyydellään ja rikkaudellaan samaan tapaan kuin Bachin soolosellosarjat, kun Pablo Casals kaivoi ne unohduksista 1930-luvulla. Monia kantaesityksiä soittaneelle suomalaisgambisti Markus Kuikalle Telemannin teoksista on tullut todellinen löytöretki.

Gambafantasioista on ennättänyt ilmestyä puolen tusinaa levytystä, joita Kuikka ei ole matkinut. Hänen tulkintansa ovat itsenäisen pohdiskelun tuloksia ja kauttaaltaan hitaampia kuin esimerkiksi Paolo Pandolfon, Robert Smithin tai Richard Boothbyn levytykset. Ehkä sen vuoksi hän on valikoinut Alban levylle yhdeksän fantasiaa (1-3, 6-11), kun muut tarjoilevat kaikki kaksitoista. Kuikka on paneutunut musiikkiin huolella siinä, missä jotkut tuntuvat pyyhkäisevän teokset barokkisella primavistalla. Nopeat Prestot ja Allegrot saisivat vipeltää vikkelämmin, mutta Kuikka vaalii kauniisti gambansa sointia ja pariäänien puhtautta. Hitaissa osissa hän tavoittaa musiikin ranskalaisen henkevyyden ja osoittaa otoksellaan, että kyseessä on yksi gambakirjallisuuden suurimpia monumentteja.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeliJean Sibelius
Seuraava artikkeliLinda Fredriksson

Soitin- ja kamarimusiikki