Barokin omaperäisin naissäveltäjä

Elisabeth Jacquet de la Guerre: Viulusonaatit I-VI. Les Dominos: Florence Malgoire, viulu, Blandine Ranou, cembalo, Guido Balestracci, bassogamba, Jonathan Rubin, teorbi ja kitara. Ricercar RIC 142.

Elisabeth Jacquet de la Guerre (1665-1729) oli urkurin tytär ja meni urkurin kanssa naimisiin. Molemmissa perheissä musiikki oli henki ja elämä, ja olosuhteet olivat suotuisat barokkiajan omaperäisimmän naissäveltäjän synnylle. Kuusi sonaattia viululle ja basso continuolle on julkaistu vuonna 1707. Samana vuonna Mercure Galant -lehti kertoi, kuinka Ludvig XIV kiitti Jacquet de la Guerren sonaatteja lausuen, ”ettei niitä voi verrata mihinkään muuhun”. ”Aurinkokuningas” oli oikeassa: Jacquet de la Guerren henkevät ja ilmeikkäät sonaatit eivät tosiaan tuo mieleen ketään toista säveltäjää.

Couperin ja Charpentier testasivat tahoillaan italialaisen sonaatin yhdistämistä ranskalaiseen barokkityyliin, mutta lopputulokset olivat erilaisia. Jacquet de la Guerren sonaatit vaihtelevat neliosaisesta kuusiosaiseen, mutta ranskalaiseen sarjan tanssiosia on vain yksi Courante. Sonaattien osista suurin osa on lyhyitä Adagioita, Prestoja tai Aarioita, mutta niihin tuntuu mahtuvan koko inhimillinen kirjo ja gallialainen herkkyys.

Florence Malgoire ja Les Dominosin aktiivisesti hyörivä continuo tekevät sonaateista elävää kamarimusiikkia, jonka ote ei herpaannu hetkeksikään. Kaikki on ilmaistu luontevasti ja ekonomisesti, eikä kekseliääseen ja paikoin kontrapunktisesti rohkeaan musiikkiin jää kuolleita hetkiä. Ricercar-merkin uudessa keskihintaisessa sarjassa julkaistu ja vuonna 2010 tehty levytys on barokkimusiikin ystävälle ehdoton valinta.

Antti Häyrynen