Bach

J. S. Bach: Toccatat BWV 910–916. Mahan Esfahani, cembalo. Hyperion CDA68244

Jääräpäinen ja itsetietoinen Mahan Esfahani on valmistellut nuoren Bachin toccatoista oman esitysedition, jossa tuo esiin itselleen tyypillisen ”autenttisuuden” kritiikin: Bachin ”intentio” on aina vuoropuhelua säilyneiden versioiden, aikalaiseditoreiden ja tulkitsijoiden musiikkifilosofioiden välillä. Lähestymistapa on periksiantamattoman tutkimuksellinen, lopputulos luovaa vapautta korostava.

Toccatat räiskyvät kuumeisina Jukka Ollikan vastikään rakentamalla valtavaäänisellä cembalolla, jonka tehoja hyödynnetään kuitenkin sopivan maltillisesti. Mielenkiintoisessa esseessään Esfahani puhuu jumalallisuuden ja inhimillisyyden yhdistymisestä toccatoissa, ja tulkinnoista kohoavat selväpiirtoisina esiin horisontaalisina leijuvat ja kulmikkaan fyysisinä hyppelehtivät jaksot. Tekstuureihin syntyy loisteliaita paksuus- ja leveyseroja, tilantuntua ja pysäyttämätöntä liikettä. Päällimmäisenä on inhimillisyys, kosketuksen (toccare) todellisuus. Soitossa on erityistä ruumiillisuutta ja läsnäolevuutta, ja näkymättömänäkin instrumentti ruumiillistuu kuulijalle koneistoäänillään ja rekisterinvaihdoksista syntyvillä hälyillä, joita Esfahani ei peittele – ja jotka totisesti ovat cembalomusiikin suola.

Auli Särkiö-Pitkänen

JAA
Edellinen artikkeliWeinberg
Seuraava artikkeliBach