Levysoitinkonsertto ei ole pelkkä temppu

Gabriel Prokofiev: Konsertto levysoittimille ja orkesterille, Sellokonsertto. Mr Switch, levysoittimet, Boris Andrianov, sello, Aleksei Bogorad, kapellimestari, Uralin filharmoninen orkesteri. Signum SIGCD628

Gabriel Prokofiev (s. 1975) keskittyi sävellysopinnoistaan valmistuttuaan konemusiikin tuottamiseen – osittain välttääkseen vertailut isoisäänsä Sergeihin. Konsertto levysoittimille ja orkesterille (2006) on noussut moderniksi hitiksi, eikä sorru olemaan pelkkä halpa yhden tempun fuusioteos. Konemusiikkitausta kuuluu Prokofievin tavassa säveltää ennen kaikkea rytmiä ja sointiväriä, paksumman kontrapunktin kustannuksella. Tästä ohuudesta ja paikoittaisesta elokuvamusiikillisuudestaan huolimatta teos on jännittävä, yllättävä ja riemastuttava postmoderni pläjäys, jossa voi kuulla viitteitä niin Varèseen kuin Venetian Snaresiin. Orkesteriosuuksien käyttö levylautasella luo ovelia illuusioita, ja solisti-DJ Mr Switch skrätsää terävästi.

Uralin filharmonisen orkesterin heikko kohta paljastuu rytmiikan käsittelyssä: populaarimusiikista napatut rytmiset fraseeraukset eivät lähde svengaamaan. Sama ongelma kuuluu orkesterilla myös sellokonserton ensimmäisen osan rytmisessä epävarmuudessa. Levysoitinkonserton rinnalla ei liene yllättävää, että sellokonsertto kuulostaa tavanomaisemmalta Boris Andrianovin riehakkaasta solistiosuudesta huolimatta. Tunnelmallisia viitteitä on helppo kuulla ennen kaikkea Šostakovitšiin.