Sopraano tulee hulluksi

Portraits de la folie. Destouches, Marais, Campra, Purcell, Händel, Keiser, Heinichen, Eccles, Rebel. Stéphanie d’Oustrac, mezzosopraano, Ensemble Amarillis, johtajana Heloïse Gaillard. Harmonia mundi HMM 902646.

Barokki diagnosoi hulluuden häiriökäyttäytymiseksi, jota musiikissa henkilöivät symboliset naishahmot. Hulluus pyrittiin eristämään sitä varten keksittyihin laitoksiin, mutta se herätti myös tirkistelevää mielenkiintoa siinä missä julkiset teloitukset. Mezzosopraano Stéphanie d’Oustracin levyllä hulluuskohtauksia voi tarkkailla turvaetäisyyden päästä, mutta kyse on myös hulluuden varjolla esitetyistä radikaaleista käsityksistä mm. naisen asemasta. d’Oustrac on levyttänyt ennenkin ääritiloissa rimpuilevia naishahmoja ja yhdistää taitavasti tempoilevan fraseerauksen ja villin ornamentiikan terävään ranskan kielen ääntämykseen.

André Cardinal Destouchesin ja Marin Marais’n kaltaiset hovisäveltäjät saivat kohtauksiinsa ja kantaatteihinsa mytologisten hahmojen (Semele) ylevyyttä. Nuoren Händelin hylätyn rakastajan valitus (Ah crudel nel pianto mia) sopii hyvin tähän yhteyteen, mutta Purcellin tutut hulluuskuvaukset (Bess of Bedlam, From Rosy Bow’rs) tuntuvat tässä yhteydessä turhilta. Destouchesin Le Carnaval et la folie muistuttaa hulluuden kumouksellisista piirteistä. Nokkahuilistinsa johdolla pirteästi soittava Amarillis-yhtye täydentää levyä mainioilla soitinnumeroilla.

Antti Häyrynen