Uskallusta kehiin

Harri Kuusisaari, Musiikkilehti Rondo Classicin päätoimittaja. harri.kuusisaari@rondolehti.fi

Sisällysluettelo 06

Monet rahoittajat ja sponsorit toivoisivat, ettei suututeta ketään eikä pidetä meteliä, soitetaan vaan kivaa klassista”, huokaa Kokonainen-festivaalin ideoija tässä lehdessä. Kantaa ottavan festivaalin rahoitus on ongelma, vaikka juuri idearikas ohjelmisto voisi vahvistaa sponsorin imagoa tulevaisuuteen katsojana. Kulttuuriseen keskusteluun osallistuminen tavalla tai toisella on festivaalin keskeinen tehtävä – ilman sitä se on vain sarja tapahtumia ja kivaa soittelua. Kokonainen tekee tärkeää työtä aiheetta unohdettujen naissäveltäjien esiin nostajana, ja samoilla apajilla on tänä kesänä Katrina-festivaali Ahvenanmaalla.

Muitakin hyviä esimerkkejä kesän ohjelmissa on. Viitasaaren Musiikin aika tuo yhteen elektroniikkaa ja kehollisuutta sekä paneutuu hybriditaiteeseen ja digitaalisiin keinoihin. Tämä on alue, jossa Suomessa laahataan jälkijunassa. Hyvä, että edes joku uskaltaa yrittää. Ideoinnin kutkuttavuudessa Pekka Kuusiston Meidän festivaali ei petä taaskaan. Sielu-teema on saanut konserttikohtaiset alaotsikot: lääkkeet, eläimet ja kasvit, koneet, esitysperinne, usko ja laumasielu. Jo ohjelmaa lukiessa avautuu huikeita näkymiä taiteen ja yhteiskunnan suhteeseen – miten rakennelma sitten käytännössä toimiikaan.

Festivaalikesä on jälleen niin moninainen, että siitä on vaikea tehdä yleistyksiä. Ohjelmissa on paljon ideoita, mutta kykyä niiden yhteen sitomiseen ja tarinoiden kertomiseen on vähemmän. Toivo Kuula ja Claude Debussy ovat tasavuosiensa ansiosta tapetilla, jossain myös Viro. Kantaesityksiä on kohtalaisesti, pienissäkin tapahtumissa. Sellaiset uskaliaat vedot kuin Heiner Goebbelsin kantaesitys Iitissä ja Olga Neuwirthin teemasäveltäjyys Inkoossa tuovat piristystä sinänsä solidiin suomalais- ja klassikkoantiin.

Savonlinnan oopperajuhlilla saa sen kuvan, ettei oopperoita ole sävelletty sitten Puccinin.

Valtaosa tapahtumista on pienillä budjeteilla tehtyjä, ja kaikki lepää muusikoiden oman aktiivisuuden, kaveripiirin hyödyntämisen ja paikallisen talkootyön varassa. Se on sympaattista, eivätkä kaikki edes pyri tuotteistetuiksi kuratoinnin mestarinäytteiksi. Hyvä musiikki voi riittää, mutta silläkin on aina kontekstinsa. Muusikon ammattiin kuuluu myös laajempien kokonaisuuksien hahmotus – varsinkin jos hän sattuu toimimaan taiteellisena johtajana.

Olisiko ammattimaisempi tuotantotapa ja markkinointiin satsaaminen tarpeen?

Suuret festivaalit kulkevat omaa rataansa melko turvallisuushakuisissa puitteissa. Kuhmon kamarimusiikin teemarakentelu on jälleen näyte kekseliäästä sukkuloinnista ja yhteyksien luomisesta musiikin historiassa, mutta nykymusiikki jää tässä leikissä aika sivuun. Savonlinnan oopperajuhlilla saa sen kuvan, ettei oopperoita ole sävelletty sitten Puccinin. Sekä Helsingin juhlaviikot että Turun musiikkijuhlat elävät taitekohdassa johtajien vaihtuessa. Kummaltakin voi odottaa jatkossa uusia ideoita, sillä kaupunkifestivaaleilla on käyttämättömiä resursseja matkailuvaltteina.

Miksi niin harvalla tapahtumalla on ulkomainen taiteellinen johtaja? Suomalaisten muusikoiden kaveripiirejä kelpaa kuunnella, mutta festivaalien pitäisi myös avata uusia ikkunoita. Kansainväliset yhteistyökuviot ja rahoituksen hankkiminen Suomen rajojen takaa ovat myös liian vähän tutkittu asia festivaalikentällä. Helsingin Koominen ooppera ainakin yrittää tätä – siitäkin juttua tässä lehdessä. Aurinkoista festivaalikesää!

Harri Kuusisaari

 

 

Pääkirjoitukset