Fraasi

Fraasi juontaa kreikankielen sanaan, phrasis; sanonta, sanontatapa, tutunomainen puheenparsi. Kun musiikin yhteydessä puhumme fraasista, se tuntuu luontevalta siihen asti, kun pitäisi edes jotenkin valaisevasti selittää, mikä on fraasi. Internetin kita syöksee etsijän mitä pimeimpään avaruuteen varsin sekavine opastuksineen, samoin tekee joskus luotettava vihreäkantinen perinteinen sivistyssanakirjakin, joka toteaa fraasin olevan: säe, suppein rytmin yksikkö. Tämä on ammatti-ihmisellekin kinkkisesti avautuva selitys; sen jokainen sana tuntuu olevan väärässä yhteydessä.

Kun teoriasta ei ole avuksi, yrittäkäämme käytäntöä. Tuo sana säe olkoon ihan hyvä lähtökohta, mutta mikä on säe? Sitä on usein verrattu kielen lauseeseen, mutta lauseen määrittely-yritykseni pysähtyy kielitieteilijäystävään, joka piti tehtävää liian vaikeana. Uskokaamme siis, että fraasi on tavattoman vaikea määriteltävä siten, etteikö joku siitä aukkoa löytäisi; mutta hetkinen, tämähän koskee ihan kaikkia määritelmiä; puhukaamme fraasista siten, että se opastaa meitä vähän ymmärtämään musiikin jäsentämistä ja jäsentymistä.

Olkoon fraasi kuin säe, jonka voi mieltää kokonaisuudeksi, joka on luonteva laulaa, soittaa, esittää kuin yhdellä hengityksellä. Juuri tämän vuoksi perinnemusiikissa on säekaaret, osoittamassa säkeiden, eli fraasien, luonnollista pituutta. Seuratkoon tästä, että fraseeraaminen on luonnollista jäsentämistä, luonnollisen hengityksen rytmiä. Huono fraseeraaminen taidetaan kokea jotenkin epämiellyttävänä, melkeinpä luonnollisen hengityksemme vastaisena.

Säkeiden pituuksilla, erilaisilla fraseerauksilla, voidaan tehdä paljon musiikin, säveltämisen ja soittamisen elävöittämiseksi. Pituuksien lisäksi fraseeraamisen käsitteeseen kuuluvat pienet korostukset, lyhentämiset ja pidentämiset; kuten vaikkapa puhuttaessa, jossa eri tavoin painottamalla merkitykset voivat muuttua paljonkin. Joskus fraseeraaminen on hyvin ilmeistä, joskus tarkoituksellisen hämärää, liian usein vahingossa.

Olkoon Sibeliuksen laulu Illalle esimerkkimme hyvin selkeistä fraaseista; säe alkaa ja loppuu ja sama uudestaan; tämä fraasien samanmittaisuus ja -kaltaisuus on niin räikeää, että sillä on tarkoituksensa. Musiikin jännite ja laukeaminen on lopulta kovin suloista, kun kuulemme sanat; Oi ilta armas silloin luokses’ kiitää. Erik Werba säestää Kim Borgin laulua.

Kuuntele! 

Tapani Länsiö

Jaani Länsiö