Soitinmusiikin itsenäisyysjulistus

Joseph Haydn: Kuusi jousikvartettoa op. 20

Taiteilijan näkemys intiimistä ja intensiivisestä kotikonsertista jossa Haydn itse johtaa kvartettiaan.

 

Ruhtinaani oli tyytyväinen kaikkiin teoksiini; sain hyväksyntää. Saatoin tehdä kokeiluja, tarkkailla mikä tekee vaikutuksen ja mikä heikentää sitä, toisin sanoen parantaa, kasvattaa, karsia ja punnita teoksiani. Olin erossa koko muusta maailmasta… Kukaan ei voinut neuvoa tai kiusata minua, joten minun oli tultava omaperäiseksi.”

 

Joseph Haydn (1732–1809) antoi tunnetun arvionsa palveluksestaan Esterházyn ruhtinassuvulle 1800-luvun alussa ensimmäisen elämäkertansa kirjoittajalle Georg August Griesingerille.

Ludwig Guttenbrunnin muotokuva Joseph Haydnistä on maalattu noin vuonna 1770.

Haydn astui Esterházyjen palvelukseen vuonna 1761. Ainoan kontaktin muuhun maailmaan säveltäjä sai jouluisin, kun ruhtinasperhe vietti edustuslomaa keisarihovissa Wienissä. Tuona aikana Haydn huolehti soittimien korjauksista ja uusien hankkimisesta, kävi liikekirjeenvaihtoa, perehtyi uusiin sävellyksiin ja vaihtoi musiikkikuulumisia.

Haydnin sopimuksessa vuosipalkaksi määriteltiin 400 Reininmaan floriinia. Se oli vähemmän kuin yksi ruhtinaan Pariisista vuosittain tilaama puku. Musiikinjohtajana Haydn oli osa palveluskuntaa ja hänen tuli ”käyttäytyä muusikkojen kanssa sopivalla tavalla, rauhallisesti, arvokkaasti ja kärsivällisesti, eikä kohdella soittajia karkeasti… kaikkien tulee esiintyä univormussa, valkoisissa sukissa ja valkoisessa paidassa, sekä puuteroidussa peruukissa”.

Musiikinjohtajan oli ilmaannuttava aamuisin ja iltapäivän alussa kuulemaan ruhtinaan määräykset, mutta Haydnille delegoitiin sopimuksessa myös ratkaisuvaltaa: ”Jos muusikoiden kesken syntyy toraa tai valituksen aihetta, kapellimestarin on yritettävä ratkaista asia niin, ettei Hänen Kunnianarvoisaa Korkeuttaan vaivata turhanpäiväisillä pikkuseikoilla.”

Sopimuksen kahdeksas pykälä kertoo, että sisäjärjestyksen ongelmakohtia oli ennakoitu: ”Heyden ohjeistaa naispuoliset laulajat niin, etteivät he unohda maaseudulla asioita, jotka he suurella vaivalla ja kustannuksella ovat oppineet Wienissä.”

Nykyajan näkökulmasta sopimuksen kiintoisin osa koski tekijänoikeuksia, joita ei ollut. ”Kapellimestarin on sävellettävä sellaista musiikkia kuin HKK määrää, eikä hän saa luovuttaa musiikkia kenellekään muulle – vielä vähemmän kopioida. Teokset kuuluvat Hänen käyttöönsä ja omistukseensa, eikä [Haydn] saa ilman lupaa säveltää kenellekään muulle.” Tämä oli 1700-luvun Tes-standardin mukainen pykälä, ja muista hovisäveltäjistä Haydnin asema poikkesi lähinnä tuolla eristäytyneisyydellä.

Ruhtinas Nikolaus Esterházy (1714–1790) oli sotamarsalkka ja taiteiden suosija, Joseph Haydnin mesenaatti ja yksi Euroopan rikkaimmista miehistä.

Taiteellisesti Haydnilla oli paljon liikkumatilaa, jos hän samalla tuotti ruhtinaan omaan käyttöön tälle mieluisaa musiikkia, kuten noin parisataa teosta harvinaiselle barytoni-jousisoittimelle. Ruhtinas soitti sitä kymmenisen vuotta ja innostui sitten oopperasta, jota varten Esterházaan rakennettiin oma oopperatalo. Soiden keskelle Pustan reunalle rakennettu mini-Versailles oli komea paikka, mutta muistutti työsiirtolaa, jonne ei saanut tuoda perheitä tai ystäviä.

Samaan aikaan Haydn jatkoi kokeilujaan sinfonioiden ja jousikvartettojen parissa. Niihin hän pystytti oman valtakuntansa, jossa toimittiin musiikin ehdoilla. Vaatimattomiin oloihin syntyneelle muusikolle sopimus ruhtinashuoneen kanssa oli hyvä, mutta Griesingerille antamastaan sopuisasta lausunnosta huolimatta Haydn taisteli musiikissaan palvelijanroolia vastaan. Avain musiikillisen itsenäisyyden saavuttamiseen tuli klassisesta tyylistä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi