Kolme Stravinskya

Igor Stravinsky: Petrushka, Psalmisinfonia, Agon

 

Igor Stravinsky kotinsa puutarhassa Los Angelesissa noin 1955. © MARVIN KONER

Viisikymmentä vuotta sitten kuollutta Igor Stravinskya (1882–1971) voi pitää 1900-luvun merkittävimpänä säveltäjänä. Se ei tarkoita parasta, vaan jälkeä, jonka hän on jättänyt vuosisadan musiikkiin. Venäläissyntyisestä säveltäjästä tuli vallankumouksen jälkeen isänmaaton kosmopoliitti ja kameleontti, jonka tyylikäänteitä on pidetty näkökulmasta riippuen aikaansa seuraavana uudistumisena tai häikäilemättömänä opportunismina.

 

Igor Stravinsky opiskeli alkuun lakia, rikosoikeutta ja oikeusfilosofiaa, mutta hakeutui parin vuoden jälkeen Nikolai Rimski-Korsakovin oppilaaksi. Rimski ei suositellut Stravinskylle byrokraattista konservatoriota, vaan opetti suojattiaan yksityisesti. Vuonna 1910 valmistunut baletti Tulilintu oli Rimskin venäläisen satuperinnön haltuunotto ja modernisointi uutuudennälkäiselle pariisilaisyleisölle.

Balettiguru Sergei Djagilev toimi takapiruna seuraavana vuonna valmistuneelle baletille Petrushka. Tulilinnun eksotiikan jälkeen Petrushkan kirkasvärinen folklorismi lävisti kuulijan kuin kirpeä pakkasilma. Stravinsky kielsi myöhemmin käyttäneensä alkuperäistä kansansävelmistöä – mikä ei pidä paikkaansa – ja korosti Petrushkan venäläisyyden epädokumentaarisuutta.

Tanssiteoksista tuli Stravinskylle väylä uuteen musiikilliseen ajatteluun, joka vapautti rytmin ja liikkeen. Musiikissa säilyi draamallinen jännite, mutta romanttisen ohjelmallisuuden se torjui. ”Koska en ole musiikillisen ekspressionismin kannattaja, musiikin tehtävä ei ole mielestäni ilmaista kappaleen tarkoitusta tai libreton tekstiä. Mikä sitten on musiikin suhde aiheeseensa? Vastaukseni on: riippumattomuus toisistaan. Kaikki taiteet ovat väistämättä kanonisia, niillä on omat lakinsa, jotka ohjaavat ja hallitsevat niitä”, Stravinsky kirjoitti vuosikymmeniä myöhemmin.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi