Olennaista, osuvaista

 

Politiikkaa usein vieroksutaan taiteen aiheena, ja näin erityisesti musiikkiteoksia suunniteltaessa. Yhteiskunnalliset teemat eivät kai tunnu tarjoavan tarpeeksi kestävää tai ainakaan ajatonta pureskeltavaa taiteen tarpeisiin – tai sitten ne nyt vain ovat ne jotkut muut, jotka keskittyvät taiteessaan kantaaottavuuteen. Uskonnollis-filosofiset, kosmiset tai mytologiset aiheet tuntuvat ehkä muutoinkin syvällisemmiltä tai ainakin uskottavammilta. Mutta hei – mitäs aikansa elänyttä tai pinnallista tässä nyt sitten muka on, ajattelen lokakuisessa konsertissa kuunnellessani yhdeksänkymmenen vuoden takaisia Hanns Eislerin ja Kurt Weillin lauluja berliiniläisten kabareerunoilijoiden teksteihin. ”Mitä sinä likanaama täällä teet/ meidän valkoisten hihansuidemme joukossa”, huudetaan raitiovaunussa Mustalle Jimille. ”Öljy oli nyt isänmaamme nimi, ja sitä porattiin läpi oman ihomme: Shell!”, maalailee puolestaan toinen tekstinikkari ylikansallisen polttoainejätin aikaansaannoksia.

Kumpaakaan teemaa ei valitettavasti voi moittia kovin vanhentuneeksi. Rodullinen tai kansallisuuteen perustuva syrjiminen on tälläkin hetkellä alituinen ongelma monenlaisissa eri yhteiskunnissa, ja luonnonvaroja hyödyntävien yhtiöiden toiminta on aiheuttanut ja aiheuttaa monenmoisia ympäristökatastrofeja koko ajan. Eikä näiden aiheiden ajankohtaisuus liene sitä paitsi väistymässäkään kovin ripeästi – vain ruusuisimmin ajatteleva utopisti voinee uskoa epäreiluuden tuota pikaa väistyvän koko maapallolta. Kuinka kauan aiheen täytyy siis olla voimassa, jotta se pääsee kestävien joukkoon – riittääkö esimerkiksi sata vuotta vielä mihinkään?

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Lotta Wennäkoski