Erityisherkkyys ei ole heikkoutta

 

Highly Sensitive Person, erityisherkkä henkilö, on ihmistyyppi, jonka yhdysvaltalainen psykologian tohtori Elaine Aron määritteli vuonna 1991 pitkän tutkimustyönsä tuloksena. Hänen mukaansa noin 20 % ihmisistä on erityisherkkiä. Lääketiede ei tunne käsitettä, sen sijaan hermoston ominaisuutena piirrettä tutkitaan nimellä sensory processing sensitivity

Erityisherkkyyden taustalla on tahdosta riippumattoman hermoston sensitiivinen reagointikyky. Erityisherkkä ihminen tarkkailee sekä käsittelee ympäristönsä havaintoja ja kaikkea tietoa tavallista syvällisemmin. Tästä syystä erityisherkkä ihminen voi ahdistua liiallisesta aistimus- tai tietomäärästä. Tämä voi hetkellisesti viedä hänen voimansa. Usein erityisherkkä poistuu vaikeista tilanteista, mutta palautuu elinvoimaansa levättyään tarpeeksi.

Erityisherkän tunnemaailma on rikas ja voimakas, hän liikuttuu helposti ja kykenee asettautumaan vahvasti ja aidosti toisen ihmisen asemaan. Erityisherkkä on ystävänä lojaali ja rehellinen. Hän pohtii ja erittelee mielellään asioita ja elämänsä tapahtumia sekä etu- että jälkikäteen. Erityisherkkä on itsensä objektiivinen ja subjektiivinen tarkkailija. Hän reagoi negatiivisiin tapahtumiin voimakkaasti, esimerkiksi hylkäämiset tai kiusaamiset jättävät häneen syvät arvet. 

Sen sijaan positiiviset kokemukset erityisherkkä kokee poikkeuksellisen rakentavasti. Tasapainoisen lapsuuden eläneelle henkilölle voi rakentua harvinaisen hyvä itsetunto, ja hän voi olla sosiaalisesti taidokas.

Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä häiriö – sille ei ole taudinmääritystä. Herkkyys on terve ja normaali persoonallisuuden ominaisuus. Kyseessä ei ole myöskään muoti-ilmiö, näitä ihmisiä on ollut aina keskuudessamme. 

 

Uskallan väittää, että meissä taiteilijoissa erityisherkkiä on ollut ja tulee olemaan normaalijakautumaa enemmän. Varsinkin muusikot herkistyvät luottamaan aistien herkkäviritteiseen viestintään jo varhain. Musiikissa teosten omasta näkemyksestä vaikuttuminen – jopa vakuuttuminen, on kehittymisen kannalta tärkeää. 

Erityisherkkyys saattaa koitua varttuvalle muusikolle henkisesti raskaaksi. Opettajan kommentit, muusikkoystävien ilmaisut, ympäristön reaktiot suhteessa soittoon ja fyysiseen kehittymiseen ovat  erityisherkän jatkuvan mikrotarkkailun alla. Itsetunnon rakentuminen niin ihmisenä kuin taitelijana on keskihajonnaltaan helposti runsasta. Tässä rakkaus ja uppoutuminen musiikkiin auttaa. Kilpailu käydään lopulta itsensä kanssa.

Ammattitaiteilijana erityisherkällä on vaikeus työyhteisössään tuntea kuuluvansa mihinkään ryhmään, vaikka sellaisia ryhmäytymiä ei oikeasti olisi olemassa. Oletettu kuulumattomuus voi aiheuttaa eriytyneisyyden tunteita ja perusteetta rankentua syyksi, jos ura ei ole edennyt toivotulla tavalla. 

 

Kapellimestarille erityisherkkyys voi aiheuttaa uran alkuvaiheessa kylmiä hetkiä: Muusikoiden ilmeet, kuiskailut ja muu testaava viestintä on helppo kokea kritiikiksi työtä kohtaan. Kapellimestari saattaa orkesterille puhuessaan paljastaa epävarmuutensa ja haavoittuvuutensa, joka syö heti aloittelevan maestron uskottavuutta. 

Toisaalta erityisherkkyydestä on hyötyä orkesterin harjoittamisessa: musiikin sävyjen, soiton vireyden ja dynamiikan hienosäädön suhteen herkät, tarkalla erottelykyvyllä siunatut aistit ovat korkeatasoisen esityksen luomisessa ensiarvoisia taitoja.

Olen huomannut, että kapellimestareissakin karismaattisen, rohkeasti orkesterin edessä toimivan kuoren alla saattaa sykkiä lopulta ujo, sisäänpäin kääntynyt taiteilijatemperamentti. Esittävässä taiteessa esityksestä syntyvä adrenaliinihumala kompensoi hetkellisesti monia elämän haavoja – kunnes taas kurottaudutaan kohti jumalten areenaa. 

 

Säveltäjien elämässä erityisherkkyys liittyy vahvasti luovan kuvittelemisen lahjaan. Jos ajatukset nuoresta pitäen ovat täynnä aistein havaittavaa omaa musiikkia, eivät muut asiat tässä maailmassa ole tärkeämpiä. Mielen kuuntelusta tulee osa sisäisen elämän rikkautta ja itsetunnon vahvuutta. 

Säveltäjän ammattitaitoa on se, miten hän tätä sisäistä maailmaa oppii kirjaamaan ja välittämään muusikoille ja heidän kauttaan kuulijoille. Se, miten musiikki otetaan vastaan, ei vaikuta ammatilliseen kutsumukseen. Ammattitaitoa tulee kehittää koko elämän ajan, mutta sitä ominaisuutta, josta kaikki syntyy, ei voi kukaan vahingoittaa. 

Henri Dutilleux sanoi minulle aikoinaan katsoessamme ensimmäistä jousikvartettoani, että ”sinulla on musiikki, se on paljon”. Olen tämän ymmärtänyt paremmin vasta viime vuosina, yli sadan opuksen säveltäjänä. 

Herkkyys, on sitä enemmän tahi vähemmän, on lahjakkuuden alkuaine.

Kimmo Hakola