Tässä tilassa juuri nyt

 

Olen paasannut tästä jo aikaisemmin, mutta pakko intoilla uudelleen: Berliinissä vuosi sitten avattu Pierre Boulez Saal voi hyvinkin olla koko maailman miellyttävin kamarimusiikkisali. Salin syntyhistoria, Daniel Barenboimin kirkkaista ideoista syntynyt taidetta, tiedettä ja sivistystä yhdistävä kokonaisuus, on selostettu tässä lehdessä jo kahdesti, joten ei siitä sen enempää. Mutta jos Berliiniin sattuu matkustamaan, tätä paikkaa ei kannata jättää väliin.

Frank Gehryn hillitty arkkitehtuuri ja Yasuhisa Toyotan luoma akustinen tila on paitsi harmonisen kaunis myös koko olemukseltaan soiva rakennelma. Sanalla ”soiva” tarkoitan illuusiota tilasta, joka vain odottaa säveliä ympärilleen. Tämä voi toki olla todellisuutta vain omassa romanttisessa pääkopassani, mutta jo saliin astuminen virittää ainakin itseni tunnetilaan, jota on vaikea sanoin kuvailla. En käyttäisi sanaa pyhyys, koska sen uskonnolliset alluusiot vievät aivan väärään suuntaan. Ehkä oikeampi sana olisi hekuma tai mielihyvä – siis se nautinnollinen odotuksen tunne, että jotain merkitsevää on aivan kohta tapahtumassa ja kuinka onnellinen olenkaan, että satun olemaan tässä tilassa ja hetkessä juuri nyt.

Tänä sateisena maaliskuun iltana mennään talviselle matkalle. Schubertin Winterreisen laulaa Matthias Goerne pianistinaan Leif Ove Andsnes. Lippua varatessani epäröin, että jaksanko sittenkään kuunnella sata kertaa veivatun ikivihreän ja hiukan turhankin romanttisen rakkausrunoelman. Mutta epäilykset ovat täysin turhia. Goerke on suurenmoinen baritoni, jonka hunajainen ääni taipuu niin Wilhelm Müllerin runojen riemuun kuin epätoivoonkin mutta ei hetkeksikään kadota valtavaa intensiteettiään.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

KAI AMBERLA