Mikään ei ole omaperäistä

 

N eljä pimeää huonetta, jokaisessa valtavat valkokankaat vastakkaisilla seinillä ja videoissa vain yksi näyttelijä: Cate Blanchett. Australialainen filmitähti on saksalaisen taiteilijan, Julian Rosefeldtin Manifesto-videoinstallaation keskipiste esittäen 13 eri hahmoa 13 eri tarinassa. Ja koska kyseessä on poikkeuksellisen taitava luonnenäyttelijä, hahmoja ei aluksi edes tunnista saman ihmisen tulkitsemiksi.

Tekstit on muokattu lukuisista taiteellisista manifesteista viimeisen sadan vuoden ajalta, ja niissä yhdistellään niin futuristien, dadaistien, muiden kuvataiteilijoiden, elokuvantekijöiden ja filosofien kulloisiakin ajatuksia siitä, mitä taide on, mitä sen pitäisi olla tai mitä se ei voi olla. Runollisia, mahtailevia, kuvailevia ja pateettisia tekstejä yhdistää intohimoinen utopia, ikuisen kauneuden etsintä ja vankka usko sanojen voimaan.

Aikana, jolloin mediatodellisuus on täynnä huutoa ja twiittejä, vanhojen manifestien kirkkaus ja kauneus tuntuu ihmeellisen raikkaalta, siitäkin huolimatta, että tekstien sisällöt ovat toisinaan naiiveja ja yksiulotteisia.

Runoutta siis, kauneimmillaan.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi