Mikä onkaan tärkeää

 

Tämä ei taida olla aivan tavanomainen musiikkikirja.

Ensin haastattelija pohdiskelee Mahler-traditiota Bernsteinin, Soltin ja Kubelikin kautta ja toteaa haastateltavalleen, että sinä ja Bostonin filharmonikot saitte aikaan aivan uuden otteen Mahlerin tulkitsemiseen. Kyllä vaan, toteaa kapellimestari, me saimme ensimmäisten joukossa mainetta nimenomaan Mahler-orkesterina. Ja sitten:

Kapellimestari: (Syö palan hedelmää.) Mmm, tämä on hyvää. Mango?

Haastattelija: Ei, se on papaija.

Japanilaisen kirjailijan Haruki Murakamin ja kapellimestari Seiji Ozawan pari vuotta sitten ilmestynyt keskustelukirja (englanniksi Absolutely on Music) on erityislaatuinen dokumentti kahden maailmankuulun taiteilijan jutustelusta. Suomeksi teosta tuskin koskaan saadaan, täällä kun musiikkikirjoja ei osta kukaan.

Vanhat herrat puhuvat erityisesti musiikin tulkitsemisen ihmeellisestä maailmasta. Välillä jutut ovat aivan triviaaleja papaijoineen päivineen, mutta seuraavassa hetkessä sukelletaan syvälle. Murakami on kuunnellut Ozawan kaikki levytykset, osaa kohteliaasti haastaa itsestäänselvyyksiä ja pystyy jopa kaivamaan maestron muistista asioita, jotka hän on jo itsekin unohtanut.

Murakami on amatööri sanan alkuperäisessä merkityksessä: aito musiikin rakastaja, joka tietää paljon, on kuunnellut paljon, mutta joka ei silti ole asiantuntija. Siksi herrojen rupattelua on opettavaista seurata, aivan kuin kuuntelisi salaa ravintolassa naapuripöydän fiksuja ihmisiä.

Ymmärrän taas kerran, että tärkeintä on rakastaa, ei tietää – vaikka tietäminen toki usein vahvistaa rakkautta.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Kai Amberla