Miehen mitta

Sirpaleita alkavalle vuodelle:

1. Kuuntelen esittävän taiteen kansainvälisessä konferenssissa Basma El Husseinyn puheenvuoroa. Sanavalmis, älykäs, karismaattinen nainen, johtanut lukuisia taidehankkeita erityisesti Egyptissä ja vetää nykyään Action for Hope -projektia, joka yrittää järjestää edes jonkinlaisia kulttuuripalveluita kriisialueille. Hän muistuttaa, että Lähi-idässä on tällä hetkellä yli 10 miljoonaa pakolaista ja yli 2 miljoonaa ihmistä on kuollut konflikteissa muutaman vuoden aikana. Olisiko taideyhteisön syytä ymmärtää, että perustarpeiden lisäksi telttakylissä asuvat pakolaiset kaipaavat myös taidetta ja kulttuuria aivan yhtä paljon kuin lännen keskiluokkaiset ihmiset, jotka nauttivat oopperasta ja sinfoniakonserteista, mutta valittavat kovaan ääneen väliaikatarjoilun valkoviinin liian korkeasta hinnasta?

Naiivia? Ehkä tai ehkä ei, pikemminkin realismia ja tosiasioiden tunnustamista. Toki on aina epäselvää, mitä taideyhteisö ja taiteilijat voisivat tehdä. Ehkä jotain kuitenkin, vaikkapa katsomalla hiukan kauemmas, etsimällä sieltä mistä muut eivät etsi – ja unohtamalla hetkeksi Berliinin tai New Yorkin uudet mutta niin tavanomaiset nuoret taidesankarit.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Ehkä tästäkin vuodesta optimismilla selvitään.

KAI AMBERLA