Musikki on kuin elämä – In memoriam Gija Kantsheli (1935-1990)

Gija Kantsheli (1935-1990) ©Martynas Sirusas / ECM Records

Georgialaissäveltäjä Gija Kantsheli menehtyi keskiviikkona Tbilisissä 84 vuoden ikäisenä. Hän herätti huomiota lännessä 1970-luvulla näynomaisilla teoksillaan, joita entisessä Neuvostoliitossa kritisoitiin “kosmopoliittisiksi” – muistutuksena hänen mieltymyksestään jazziin – ja vielä kaukaa haetummin “dekadenteiksi”.

Pitkä yhteistyö saksalaisten orkesterien kanssa ja sekasorto Georgiassa kypsytti Kantshelin vuonna 1992 jättämään kotimaansa ja asettumaan Berliiniin. 1995 Kantsheli asettui pysyvästi Belgiaan, jossa hän toimi Kuninkaallisen flaamilaisen orkesterin residenssisäveltäjänä.

Kantshelin ominta alaa oli orkesterimusiikki ja hän sävelsi seitsemän sinfoniaa, joista viimeisen vuonna 1986. Sen jälkeen hän keskittyi vapaamuotoisiin ja runollisesti nimettyihin orkesteriteoksiin, jotka kallistuyivat uustonaaliseen ilmaisuun.

Kantshelin musiikki ei silti voi luonnehtia helpoksi tai ”yleisöystävälliseksi”, vaan siitä kumpusi jännitteitä, jotka saivat säveltäjä ystävä Rodion Shtshedrinin luonnehtimaan häntä ”pidättyväiseksi Vesuviukseksi”.

Monet Kantshelin teoksista hahmottuvat vimmaisiksi muistomerkeiksi kärsimyksille. Tuo kärsimys ei kuitenkaan ole päiväkohtaista epäoikeudenmukaisuutta, eivätkä sävellykset ole ajankohtaisia kannanottoja. Kantsheli on korostanut musiikin olevan kuin elämä ja kuten elämä “käsittämätön ilman romanttisia unelmia menneestä, nykyisestä ja tulevasta – ilman voimaa, jonka tulee kukistaa tietämättömyys, fanatismi, väkivaltaisuus ja pahuus”.

Materiaalinen, teknologian, kaupallisuuden ja byorokratian haltuunottama maailma on Kantshelille pimeä ja demoninen, ja sen voi voittaa vain henkisyyttä korostamalla. Kantshelin käyttämä terminologia viittaa varhaiskristillisiin ideologioihin, manikealaiseen ja gnostilaiseen dualismiin, jossa maallinen todellisuus näyttäytyy hyvän ja pahan, valon ja pimeyden jatkuvana yhteenottona.

Nykytodellisuudesta riittää todistusaineistoa tällaisen näkemyksen hyväksi. Musiikissa tuo dualismi tarkoittaa äärimmäisiä kontrasteja ja kaikesta epäolennaista riisuttua sävelkieltä. Kantshelin toinen, kevyempi puoli tuli esiin  hänen elokuvamusiikissaan. Hän sävelsi loppuun saakka musiikkia kaikenlaisiin elokuviin, yhteistyössä mm. georgialaisohjaajien Eldar Shengelajan ja Georgi Danielijan kanssa,

Tapasin mursuviiksisen säveltäjän Tallinnassa 1990-luvulla. Hän poltti jo tuolloin savukkeita sellaiseen tahtiin, ettei Estonia-teatterin harjoituksissa voinut kuunnella teostaan kokonaan ilman tupakkataukoa. Vaikka Kantshelin musiikki on pelkistyneisyydessään ankaraa, mies itse oli georgialaisen elämänhalun ja huumorintajun perikuva.

Antti Häyrynen