Vahva yhteiskunnallisuus palasi Meidän Festivaalille

Laulaja-näyttelijä Maria Ylipää eläytyi L. Onervan runoihin Krapin Pajassa. Kuva: Maarit Kytöharju

Eilen päättynyt Meidän Festivaali ei epäitsekkäästi tuonut sanallakaan esiin 20-vuotisjuhlavuottaan. Sen sijaan tiukka yhteiskunnallinen fokus palasi rytinällä viime vuoden välivaiheenomaisen, sekalaisen kattauksen jälkeen. Meidän Festivaalin kannattaa pitää kiinni valitsemastaan tiestä, jossa taide ja laajempi konteksti kommunikoivat poikkeuksellisella tavalla.

Äänioikeus-otsikolla kulkenut viikko kiertyi napakasti päiväkohtaisten teemojen ympärille. Monitaiteisen identiteetin lippua piti yllä uutuus, Järvenpään Studio123 -elokuvateatterin täyttänyt liikkuvan kuvan tapahtumapäivä. Konsertit herättivät ajatuksia mm. alkuperäiskansojen oikeuksista, identiteeteistä, kommunikaatio-ongelmista sekä valtarakenteista, ja puhujat vaihtelivat psykoanalyytikosta feministibloggariin.

Ingá-Máret Gaup-Juuson joikua kommentoi Auri Aholan tanssi. Kuva: Maarit Kytöharju

Avauskonsertissa 23.7. valokeilassa olivat saamelaiset Pirita Näkkäläjärven puheenvuoron ja Ingá-Máret Gaup-Juuson joikuesityksen myötä. Joikuja ryydittävä Auri Aholan tanssi tuntui ylimääräiseltä, sen sijaan olisin mielelläni saanut laajemmankin otoksen Gaup-Juuson joikulähtöisestä folkpop-musiikista, jota hän tekee Tundra Electro -yhtyeessään. Seuraavana päivänä Gaup-Juuso esitti myös perinnejoikuja. Kansanmusiikilla olikin painava osuus tämän vuoden festivaalilla.

Demokratiaa ja ilmaisunvapautta käsitteli muun muassa äänitaiteilija-säveltäjä Maja S.K. Ratkjen tiistainen performanssi. Elektroniikan, ääntelyn ja puheen keinoin hän tutkaili kielen olemusta ja kannusti yleisöä antamaan äänensä Donald Trumpille, jonka hidastekuvissa ymmyrkäinen kita kutsui örisemään ja ulisemaan. Erityisen vaikuttava kokonaisuus oli tänä vuonna ovensa avanneessa Krapin Paja -klubissa koettu, L. Onervasta kertova esitys, jossa Maria Ylipään tulkitsemat, Anna-Mari Kähärän säveltämät Onerva-laulut ja tietokirjailija Anna Kortelaisen taidokas tarinankerronta lomittuivat huumaavaksi sukellukseksi runoilijan aikaan ja elämään. Ylipään, pianon ääressä istuneen Kähärän ja sellisti Riikka Lampisen kamarimusiikillinen vuorovaikutus oli sähköistä, ja pelkän elämäntarinan sijaan kokonaisuudesta kehkeytyi terävä luotaus naistaiteilijuuteen.

Niin, se naistaiteilijuus. Festivaalin alla eri mediat reagoivat siihen seikkaan, että tänä vuonna kaikki festivaalin esiintyjät olivat naisia. Meidän Festivaali itse ei tuonut tätä esiin. Äänioikeus-teema oli vastaveto tyypilliselle Suomi100-juhlinnalle, aivan kuten Sibelius-vuonna Meidän Festivaali oli juhlinut Aino Sibeliusta: nyt festivaali omistettiin taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston mukaan Suomessa vuonna 1907 alkaneelle naisten äänioikeudelle sekä maailman ensimmäisille naispuolisille parlamentaarikoille.

Festivaalin kaikki jousikvartetot esitti Maija Linkolan (vas.), Linda Suolahden, Riikka Revon ja Sirja Nirosen muodostama yhtye. Kuva: Maarit Kytöharju

Kuusisto loi poikkeustilan, jossa nykytilanteessa yhä poikkeuksina näyttäytyvät naissäveltäjät olivat yhtäkkiä normi, eikä naistekijyydessä ollut mitään eksoottista.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Auli Särkiö-Pitkänen

Meidän Festivaali Tuusulanjärvellä 23.–29.7.