Uusiutuuko kuorojen joulu?

 

Savolaisen Osakunnan laulajien joulukonsertit ovat tasapainoilua uuden ja perinteen välillä

Joulu on kuoroille vuoden tärkein sesonki. Pureeko perinteinen joulukuvasto vielä arvotiedostavaan sukupolveen? Ja kuinka innostua vuosi toisensa jälkeen samasta teemasta? Kysyimme kolmelta y-sukupolven edustajalta.

 

Jouluohjelmistoon liittyy paljon omakohtaisuutta ja muistoja, joten se on sillä tavalla erilainen ohjelmisto”, sanoo Lahden Naislaulajia, Savolaisen Osakunnan laulajia (SOL) ja laulukollektiivi Sabrina ja Saarten tyttäriä luotsaava kuoronjohtaja Sabrina Ljungberg, 30. Jouluohjelmiston suunnittelu onkin tasapainoilua perinteen ja uuden välillä.

Perinteisen ystäväksi tunnustautuu ainakin 28-vuotias yleisön edustaja, tohtorikoulutettava Henri Satokangas. Satokankaalle on muodostunut perinteeksi käydä kamarikuoro Värinän joulukonsertissa. Joulufanin useisiin konserttikohteisiin kuuluu myös esimerkiksi Raskasta Joulua –rockkonsertit. Lajista riippumatta parasta joulumusiikissa on nostalgia.

”Tutut laulut tuovat mieleen lapsuuden joulumuistoja: kuvastoa, joka liittyy vaikka joulunajan lastenohjelmiin, leikkeihin, kouluunkin”, Satokangas perustelee. ”Eihän ne biisit olisi niin kovia ilman sitä nostalgiaa.” Parhaiten iskee se kaikista perinteisin jouluohjelmisto. ”Kovinta valuuttaa joulumusiikissa on Oi jouluyön tai Sylvian joululaulun tyyliset kappaleet.”

Henri Satokangas tunnustautuu joulufaniksi.

Kuinka kuorolainen jaksaa laulaa koko harjoituskauden tuttuja kappaleita, joulukausi toisensa perään?

”Pidän kyllä joululauluista, mutta joskus on kyllä tuntunut siltä, että jaha, taas näitä samoja, ja näiden treenaaminen pitää aloittaa jo lokakuussa”, toteaa Helsingin Filharmonisessa kuorossa laulava Silja Ojanen, 29. ”Ne ovat sellainen pakollinen paha. Kyllä perinteisimmillä joululauluilla oma arvonsa on, mutten ehkä haluaisi laulaa niitä aivan joka joulu.”

Sabrina Ljungbergille on tärkeää, että laulajat innostuvat ohjelmistosta. Yleisön suosikkikappaleita pitää toisinaan lähestyä uudesta kulmasta ja hiukan ravistella, jotta laulajat syttyvät niille.

”Tutun tekeminen on omanlaisensa taiteellinen haaste. Ettei vain kuulosteta väsähtäneeltä ja mennä vanhoilla maneereilla. Tuttu kappale raikastuu usein tuoreella sovituksella. Uutta terää kappaleisiin voi hakea kappaleesta itsestäänkin”, Ljungberg avaa.

”Joitakin joululauluja on laulettu lapsesta asti, jolloin laulun sanoja ei yhtään mieti. Ne tulevat sellaisena loruna tuolta selkärangasta. Tekstin lukeminen ajatuksella voi avata laulun sisällön uudella tavalla. Saatan pyytää laulajia keskustelemaan, millaisia mielikuvia kappale tuo laulajille.”

Omakohtainen tarina synnyttää usein jaetun tunnekokemuksen muissakin kuorolaisissa. Ojasen mukaan joulun kauteen liittyvät myös kuorossa syntyneet muistot. Savolaisen Osakunnan Laulajat käyvät Savon-kiertueella aina joulun alla. Matkojen kommelluksista syntyy kuoron omia joululegendoja.

Kuorolaulaja Silja Ojanen laulaa mieluusti harvinaisempaakin joulumusiikkia.

 

Onko kaanonissa sijaa uudelle musiikille?

Kuorolaulaja Silja Ojanen laulaakin mieluusti vaihtelevaa ja monipuolista ohjelmistoa. Kuoromusiikissa hän pitää varsinkin suuresta soundista ja erityisesti kuoroille sävelletyistä teoksista – jotka eivät kenties ole suurelle yleisölle tuttuja.

”Esimerkiksi Lauridsenin Magnum Mysterium tai Rahmaninovin Bogoroditse Djevo eivät ehkä ole eksklusiivisesti joululauluja, mutta niistä huokuu talvinen tunnelma”.

Lauridsenin teosta onkin viime vuosina esitetty paljon. Onko kuoroille muodostumassa omat modernimmat joulusuosikit? 

”Ehkä jotain tiettyjä trendisäveltäjiä on, Lauridsenin lisäksi esimerkiksi Eric Whitacre tai uudempana Eriks Esenvalds. Laulajille nämä ovat jo tärkeitä ja rakkaita. Ja onhan Lauridsen ja Whitacre aina makeaa mahan täydeltä”, Ljungberg lisää.

Kuoronjohtaja saa kuorolaisilta usein raikkaitakin ohjelmaideoita. Hän punnitsee kuitenkin, millä tavoin uudempi ohjelmisto koskettaa sellaista kuulijakuntaa, jolle kappaleissa ei vielä ole suoraa yhtymäpintaa jouluun. Jouluohjelmistossa onkin hyvä olla uutta ja vanhaa sopivassa suhteessa. 

”Parhaat kuorot eivät tee musiikkia vain itselleen, vaan myös kuulijoille. Se tekee sen eron, onko kuoro harrastelupiiri, jossa kokoonnutaan saman aiheen äärelle innostumaan, vai ajatellaanko, että se, mitä tehdään, on merkittävää myös vastaanottajapuolelle.” 

Joulufiilistelijä Henri Satokankaalle kuorosäveltäjät kuten Lauridsen tai Whitacre eivät olekaan tuttuja – ainakaan nimeltä. Tähän yleisön edustajaan ne voisivat varmasti kolahtaakin.

”Mollisointi ja sopiva paisuttelu”, Satokangas summaa hyvän kappaleen ominaisuudet. Ja mehukasta paisuttelua uudempi kuoromusiikki tarjoaakin. 

 

Tuoreita näkökulmia kollektiivissa säveltäen

Perustamassaan Sabrina ja Saarten tyttäret -laulukollektiivissa Ljungberg työstää laulumusiikkia vähemmän konventionaalisesti. Pohdinnat säveltäjyydestä johtivat hänet kokeilemaan, innostuisivatko kollektiivin laulajat itsekin säveltämään. Ja innostuivathan he. Jouluksi 2017 syntyi Kantelettaren joulutarina, kollektiivisesti sävelletty kokonaisuus, jota Saarten tyttäret esittää joulukuussa viiden konsertin verran.  

Joulutarinana unohdettu Kantelettaren versio voi tarjota – ikiaikaisuudestaan huolimatta – nykykuuntelijalle tuoreita näkökulmia. 

”Marjatan tarinahan on nuoren naisen selviytymistarina: yhteisön hyljeksimä ihminen voittaakin haasteet ja löytää sisäisen voimansa”, Ljungberg kertoo. Tarina on yhteiskunnallisuudessaankin lohdullinen – ja juuri lohdullisuutta joulukuun pimeydessä tarpova ihminen kaipaa. Lähelle tuotu tarina voi myös puhutella eri tavalla kuin kertomus kaukaisesta Betlehemistä. 

Kantelettaressa ei ole mitään enkelten joukkoja, vaan kettu vie sanan. Tarina sijoittuu tänne meidän ympäristöömme: se on kansan suulla inhimillistetty, täkäläisillä retorisilla keinoilla kerrottu.” 

Kehorytmiikkaa, luovaa äänenkäyttöä, draamallisuutta ja katutanssia yhdistelevässä konsertissa tilallisuus on myös oma elementtinsä. Kollektiivi on vienyt esityksiään esimerkiksi taidemuseoihin, jolloin keikka voi olla kuulijalle lähestyttävämpi kuin kirkossa pidetty konsertti. 

”Kirkkohan toimii akustisesti loistavasti useimmilla kuorokeikoilla. Mutta monesti unohtaa, että kirkko voi monelle kuulijalle tuntua paikkana vieraalta, ja kynnys tulla keikalle on isompi.”

Sabrina ja Saarten tyttäret- kuoro on tehnyt joulumusiikkia myös kollektiivisesti säveltäen.

 

Joulun sanoma on rauhoittumisen aarre

Evankeliumi Vapahtajan syntymästä ei moniarvoistuvassa yhteiskunnassa ole enää se kaikkia yhdistävä joulun ydin – eikä se välttämättä yhdistä kuorolaisiakaan. Jouluohjelmistoa suunniteltaessa onkin oltava herkkänä, Ljungberg kertoo. Evankeliumin kuvat voivat tunnustuksellisuudesta irtaantuneenakin toimia symboleina teemoille, joita ihminen ei muuten ehkä osaa sanoittaa.   

Seimi on itse asiassa ollut SOLin joulukonsertin teemana useampana jouluna. Vaikka seimi sanana vie ajatuksen kristillisen teeman ytimeen, niin se symboloi myös jonkinlaista pysähtymistä joulun ihmeen äärelle – jollaista tietysti haluaa tarjota tässä maailmanajassa”, Ljungberg pohtii.

”Joulun alla ihmiset on usein stressaantuneita. Rauhallinen ja kaunis musiikki sinänsä auttaa löytämään levon: suljetaan puhelimet, ollaan yhdessä tässä samassa tilassa ja aistitaan samaa musiikkia. Läsnäolo ja rauhoittuminen ovat jo itsessään ihme ja aikamoinen aarre.”

Kivenkovaksi ateistiksi ilmoittautuva Henri Satokangas ei myöskään koe arvoristiriitaa hengellisen joulumusiikin äärellä, vaan näkee asian humanistisen moniulotteisesti. 

”Tapaluterilaisuus on osa kulttuurista jatkuvuutta Suomessa. Kulttuurihan on moninainen sekamelska erilaisia piirteitä, ja juuri se jeesuksellisuus luo sitä nostalgista jatkuvuutta.”

Akustinen kuorokonsertti kirkossa on konseptina omiaan luomaan jatkuvuuden tunnetta. 

”Siinä on se ajattomuus: kokemuksena se on varmaan hyvin samanlainen kuin satoja vuosia sitten jossain vanhassa kirkossa”, Satokangas miettii. 

Silja Ojasen mukaan joulukonsertti on myös laulajalle kiireen keskellä rauhoittava rutiini, joka muistuttaa siitä, missä kohtaa vuotta mennään.  

Pysähtyminen ja rauha tekevät siis joulusta joulun – ja sävellyksestä joululaulun. Mutta tarvitaanko pysähtymiseen tosiaan joulun viikkokausia kypsyteltävä riitti?  

”Toki vanhana eksistentialistina voin fiilistellä elämää ihan tavallisena tiistai-iltapäivänäkin”, Satokangas naurahtaa. ”Mutta joulun tekee juuri se kollektiivisuus. Noustaan sieltä jokapäiväisyyden keskeltä kohti pyhyyttä. Yhdessä pysähdytään suuremman äärelle.”

Anniina Leskelä