Unelma täydellisyydestä

Kuukauden legenda, Maurizio Pollini

©Pietro Cinotti/2006

Big Issue! Big Issue!”, huuteli nuhruisesti pukeutunut työtön marssiessani Lontoon Golden Jubilee Bridgeä marraskuisena iltana 1994. Ei ollut aikaa ostaa vähävaraisia tukevaa laatulehteä, sillä edessä oli Royal Festival Hall, Maurizio Pollini ja Beethovenin kolme viimeistä pianosonaattia.

Olin viime tingassa ja iloinen, kun pääsin istumaan jättisalin perälle. Italialaispianistin jo astellessa aplodien saattamana kohti Steinwayta istuutui viime hetkellä myös äskeinen lehdenmyyjä kasseineen rivin päähän. Pollini on käsite kaikille, eikä laatu tunne luokkarajoja.

Pollinille itselleen asetelma varmasti sopi. 1970-luvulla hän esiintyi kotikaupungissaan Milanossa tehdastyöläisille yhdessä kapellimestari Claudio Abbadon ja säveltäjä Luigi Nonon kanssa. ”Lähtökohtana oli, että taide kuuluu kaikille”, Pollini kertoi myöhemmin The Guardianille Milanon La Scalasta alkaneesta projektista.

”Yrityksenä tavoittaa uutta yleisöä se oli erittäin positiivinen ja kiinnostava hanke, mutta ideoita ei oikeastaan koskaan viety tai kehitelty eteenpäin”, pianisti lisäsi.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Antti Häyrynen