Suomen orkesterit tulevat kotisohvalle

Tekstit: Santeri Kaipiainen(SK) ja Harri Kuusisaari(HK)

Tampere Filharmonian konsertin helmikuussa johti Taavi Oramo.

Korona-aika on tehnyt kulttuurille kaiken kurimuksen ohella myös jotain hyvää: useimpien Suomen sinfoniaorkesterien tarjonta on striimien ansiosta nyt kaikkien kuultavilla. Tällaista mahdollisuutta vertailla koko kenttää ei ole aiemmin ollut. Kuuntelimme kahdeksan orkesterin nettikonsertit. Mitä ne kertovat orkestereista, ja millaista otetta uuteen palvelumuotoon on saatu?

 

Tampere: Priimaa lähestytään

Tampere Filharmonian olemusta leimaa sen valtava kotisali Tampere-talossa, josta otetaan myös striimeissä tehoja irti. 19.2. soitetussa Hommage-konsertissa, joka meni suorana tilaajille ja tuli kaiken kansan katsottavaksi 5. maaliskuuta, oli yksi kameroista asetettu kapellimestari Taavi Oramon tablettitelineen alle kuvaamaan yläviistoon, jolloin kattovalojen tähtitaivasmainen asetelma tuli näkyviin. Anja Bihlmaierin johtaessa Felix Mendelssohnin kolmatta sinfoniaa 26.2. lähetetyssä konsertissa oli sali puolestaan valaistu mystisen sinisävyiseksi. Tuolloin audiovisuaalisen tuotannon hoiti Akun tehdas: tallenne vaikuttaakin olevan ennen kaikkea tehty käyntikortiksi jälkikatselua varten. Samaan tapaan myös aiempia konsertteja on kokonaisuuksien sijaan julkaistu verkkoon yksittäisinä teoksina. Bihlmaierin Mendelssohnista huokui vaivaton ja itsevarma laatu.

Hommagen monikameratyö on yhtä lailla kelpo katsottavaa. Konsertti juhli Tampereen muusikoiden 100-vuotista yhdistystä sekä kaupungin sävellyskoulutusta: kaupungissa opettaneen ja orkesterin nimikkosäveltäjänä toimineen edesmenneen Jouni Kaipaisen Aubade beninoisen ohella kuultiin hänen oppilaittensa Minna Leinosen Kaarne ja Roope Mäenpään kantelekonsertto Käsiin, solistina Eva Alkula. Ilta päättyi Sibeliuksen Tapiolaan.

Tampere Filharmonia on löytänyt kelpo tasapainon tradition palvelemisen ja nykymusiikin välillä, vaikkei ”yhtenäisen koneiston” ote nykymusiikkiin ollut Hommagessa aivan Helsingin orkesterien veroinen. Hommagen äänityksen tarkkuudesta tuntui puuttuvan se jokin aivan viimeinen silaus, joka vetäisi Tampereen kilpailukykyiseksi striimien kentällä; esimerkiksi soolokantele olisi saanut olla hieman kovemmalla. (SK)

 

Turku: Mainettaan parempi

Turun ja Tampereen orkesterien erot heijastavat omalla tavallaan myös kaupunkien julkista profiilia: samalla tavalla kuin Tampereen kaupunki on houkutellut Hollywood-kuvauksia ja halpalentoyhtiöitä sekä rakentanut ratikan ja tornitaloja, on myös sen orkesteri saanut brändättyä itselleen vetävän profiilin. Turun kaupungin ja seudun väestökehitys on ollut hitaampaa, eikä Turun filharmonisen orkesterin olemus ole myöskään yhtä maineikkaasti kiirinyt kaupungin ulkopuolelle, vaikka se on yksi maailman pisimpään toimineita orkestereita.

Leif Segerstamin vuonna 2019 päättyneen ylikapellimestarikauden jälkeen orkesteri vietti kaksi vuotta ilman taiteellista johtajaa. Tämän vuoden alussa tehtävässä aloitti ennen kaikkea pianistina tunnettu Olli Mustonen, joka johti myös maaliskuun 5. päivän konsertin, ohjelmanaan Mendelssohnin Ruy Blas -alkusoitto, Joonas Kokkosen sellokonsertto ja Johannes Brahmsin sinfonia nro 3.

Olli Mustonen aloitti Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina tammikuussa.

Orkesteri tarjoaa maksuttomat verkkokonserttinsa omalla TFO Live -alustallaan. Vaikka Turun konserttitalon akustiikka herättääkin kiivasta keskustelua eikä ole yleisön tai orkesterin kannalta optimaalisin, toimii se yllättävän hyvin striimiäänityksessä, jossa se soi tilavasti ja rehevästi – tosin tietyt taajuudet kaikuvat kumisevasti. Filharmonikot soittivat Mendelssohninsa ja Brahmsinsa tarkasti ja nyansoidusti. Äänitystasapaino oli kohdallaan myös Senja Rummukaisen tulkitessa hienosti Kokkosen konserton.

Konserton jälkeisellä ”väliajalla” orkesterin intendentti Nikke Isomöttönen haastatteli kattavassa insertissä Rummukaista ja Mustosta, muunlaisia juontoja ei ollut. Kameroita, kuvakulmia ja yksityiskohtia oli riittävästi, eikä kuvausohjauksessakaan ollut valittamista. Peruskorjausta vailla oleva Turun konserttitalon sali ei ole lattian huomioteippauksineen ja kesäteatterilavasteet mieleen tuovine valkoisine puupaneeleineen se kaikkein esteettisin esiintymispaikka, ja toimii vertauskuvana Turun ongelmalle: yllättävän laadukas orkesteri ansaitsisi parempien puitteiden ohella myös markkinoinnin kasvojenkohotuksen valtakunnallisen ja kansainvälisenkin maineen kasvattamiseksi. (SK)

 

Keski-Pohjanmaa: Mehukasta saundia

Laajimmin striimauksen hyödyt tulevat esiin sellaisilla orkestereilla, joilla on ennestäänkin mainetta. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kuuluu niihin, ja viime vuoden puolella se sai nettikonserteissaan yli 16 000 kuulijaa, Euroopan lisäksi mm. USA:sta ja Australiasta. Se on ottanut käyttöön vapaaehtoiset striimimaksut. Niiden merkitys on enemmänkin henkinen kuin vielä taloudellinen – orkesteria on todella haluttu tukea, usein normaalilippua suuremmillakin summilla. Konserttien yhteydessä intendentti Marjukka Puutio keskustelee vieraiden kanssa, ja erikseen pyörii vielä ”Tallan takaa” -podcastien sarja.

Oleellisinta on tietenkin Kokkolan Snellman-salissa tehtyjen äänitysten onnistuminen. Ne välittävät kamariorkesterin rikkaan ja muhevan soinnin niin läsnäolevana kuin Youtuben rajat vain antavat mahdollisuuden. 12.3. olleessa konsertissa orkesteri antoi parastaan taiteellisen johtajansa Malin Bromanin liidatessa.

Bromanin energinen muusikkous inspiroi Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin soittajia.

Konserttiin oli saatu kantaesityskin, ruotsalaisen Britta Byströmin teos Im Freien. Se on syntynyt viime keväänä koronasulun aikana, kun säveltäjä halusi kuvata ulkona löytyvää vapautta sisätilojen vankeuden vastakohtana. Teoksessa onkin paljon vapailla kielillä soittamista, pastoraalisuutta ja kansanmusiikin muistoja, mutta tulkitsin sen myös vapaudeksi musiikillisista raja-aidoista. Inspiraationa on ollut länsiafrikkalainen musiikki: paikoin orkesteri muuttuu eräänlaiseksi rumpusektioksi, joskus taas näppäilee kuin yhtenä suurena kora-instrumenttina, jossa jokainen jousisoitin muodostaa muutaman kielen.

Teos alkaa vinkeällä, leikkisällä lyhyiden aiheiden pallottelulla, ja se muuttaa ilmettään kuin reippaan kävelyretken vaihtuvat maisemat. Sen muotokin on vapaasti assosioivaa ilman loogisen kehittelyn painetta. Sointi on joskus karheasti raapiva mutta tyyntyy myös lyyrisyyteen. Tässä ruotsalais-afrikkalaisessa avoimuudessa on jotain hyvin energisoivaa, ja Malin Bromanin fyysisestikin elävä ote sai vedettyä orkesterin säkenöivään menoon.

Sama elämänilo jatkui konsertin päättäneessä Brahmsin G-duuri-kvintetossa op. 111, jonka sovituksesta vastasi orkesterin soolosellisti Lauri Pulakka. Sovitus yhdistää hyvin kamarimusiikillisen äänten käsittelyn sinfoniseen laveuteen. Ykkösviulun ja alttoviulun välinen dialogi on siinä tärkeä, ja Broman ja sooloaltisti Hanna Pakkala ottivat tästä kopin.

Sointi oli pakahduttava ja meno intoa ja tunnetta täynnä. (HK)

 

Jyväskylä: Konserttitalo todella tarvitaan

On ilo, että Jyväskylä Sinfonialla on tiiviit suhteet Mikkeliin – myös sen kaupunginorkesteriin, mutta ennen kaikkea hyvään Mikaeli-saliin, jossa Ville Matvejeffin luotsaama orkesteri on viime aikoina hoitanut levytyksensä. Helmikuun 5. päivä taltioidun konsertin yhteydessä Jyväskylä Sinfonia nimittäin äänitti Éric Tanguyn viulukonserton nro 2, solistinaan Júlia Pusker, ja orkesteri oli hionut nykyteoksen mahtavaan kuosiin. Jyväskylässä yleisesti ottaen uskalletaan hyvin tarttua sekä uusiin teoksiin että harvemmin kuultuun historialliseen repertuaariin. Mozartin Idomeneo-balettimusiikin osat 1, 4 ja 5 olivat mainiota lämmittelyä; Joonas Kokkosen Il paesaggio huojui tarkkuudessaan pienin paikoin, mutta kokonaisuudessaan taso yllättää takavasemmalta.

Mikkelin-taltio tulisi pakkokuunteluttaa jokaiselle Jyväskylän kaupunginvaltuutetulle peräkkäin kotikaupunkinsa Teatteritalossa tehdyn seuraavan striimin kanssa, sillä se paljastaa, miten traagisissa olosuhteissa kovatasoinen pumppu joutuu arjessaan soittamaan. Olli Mustosen johtamassa helmikuun 17. päivän konsertissa kuullut Mozartin pianokonsertto nro 14 ja Beethovenin neljäs sinfonia, tuo naapureidensa varjoon jäänyt, tulevat orkesterilta napakasti ja luotettavalla ilmaisulla, mutta sitä voisi kuvailla parhaansa tekemiseksi kaupunginteatterin tappavan huonossa akustiikassa.

Jyväskylän-konsertin teosten väliin näytettiin insertti intendentti Emma Anttilasta haastattelemassa Mustosta. Striimit on toteutettu molemmissa konserteissa useilla kameroilla ajoineen ja zoomauksineen, ja leikkauksissa on käytetty pelisilmää. Levytyksen vuoksi Mikaelin striimin äänenlaatu on huippuluokkaa, mutta Jyväskylän-konsertissa ääneen tuli hieman säröisyyttä ja pakkautuneisuutta, niin jousistosta kuin flyygelistä. (SK)

 

Vaasan kaupunginorkesterin koti eli kaupungintalon sali on kaunis, mutta pieni jousisto on sen kaikuisuudessa vaarassa jäädä jalkoihin.

Vaasa: Hyvää yritystä kaiun armoilla

Aiemmin vähän jähmeäliikkeinen Vaasan kaupunginorkesteri on uuden intendenttinsä Mia Huhdan johdolla saanut vauhtia nettihaasteeseen. Sillä on Youtube-kanavallaan viikon eri päiville jakautuva ohjelma, johon kuuluu sinfoniakonserttien striimausten lisäksi orkesterisoittimien esittelyä, yleisön toivekappaleiden esityksiä museoiden tiloissa, kotikonsertteja sekä orkesterin oboistin Panu Sihvosen kertomuksia levyhyllynsä aarteista. Lisäksi ylikapellimestari Tomas Djupsjöbacka juttelee ”Tomaksen olohuoneessa” vieraineen.

Helmikuun lopun konsertissa Pekka ja Jaakko Kuusisto vuorottelivat kapellimestareina, ja Pekka soitti myös viulusolistina Sibeliuksen humoreskeissa. Pakkaa sekoitti hauskasti myös se, että Tomas Djupsjöbacka soitti tällä kertaa sellosolistina. Sauli Zinovjevin sellokonsertossa Die Welt – Ein Tor (Nietschen runon mukaan) solisti vaelsi yksinäisessä talvimaisemassa, ja esitys tihkui korona-ajan ahdistusta.

Itse orkesteriin saattoi keskittyä Pekan johtamassa Louise Farrencin (1804–75) sinfoniassa. Pekka on selvästikin innostunut löydöstään ja on johtanut teosta myös muualla, mm. Tapiolassa, ja sen varhaisromanttinen mollidraamaa välittyi hyvin. Kyllä Farrencin runollista melodiikkaa ja eleganttia keksintää kuuntelee aivan siinä missä Schubertin ja Schumannin sinfonioitakin.

Vaasan kaupungintalon juhlasalin akustiikka on kaikuisa myös yleisön ollessa paikalla, saatikka sitten tyhjänä. Se asettaa striimikonserteillekin haasteensa: balanssin pitämisessä ja fokuksen löytämisessä on työtä. Kaiku muuttuu koko orkesterin soittaessa hieman kumisevaksi, mutta hiljaisemmille nyansseille ja sooloille se suo armeliasta auraa. Erityisesti pieni jousisto jää toisinaan akustiikan armoille.

Kuvaustekniikassa vaasalaisilla on vielä hieman opittavaa. Nyt kamera etsiskelee paikoin kohdettaan. Keskustelu Djupsjöbackan ja Kuusistojen kanssa käydään vain ruotsiksi. (HK)

 

Oulu: Tasaisen varmaa

Oulu Sinfonia on ollut äänitepuolella kovin piilossa sen jälkeen, kun se 2000-luvun vaihteessa teki Alballe hienon Madetoja-levysarjan Arvo Volmerin johdolla. Striimikonsertit tulevat siis tarpeeseen, jos halutaan, että orkesteri tunnetaan muuallakin kuin Oulussa. Lähetykset Madetojan salista ovat hyvin perinteisiä Kimmo Pihlajamaan asiallisine juontoineen. Äänitys on tasapainoinen, ja orkesterin taidoista saa todentuntuisen kuvan. Joidenkin konserttien jälkeen on Jälkikaiku-ohjelma, jossa Pihlajamaa haastattelee esiintyjiä.

Maaliskuun alussa tehdyssä konsertissa nuori brasilialainen kapellimestari Eduardo Strausser johti Schubertin kuudennen sinfonian kerrassaan nautittavasti: muodonta oli eleganttia ja eloisaa ja balanssi kohdallaan. Orkesterin jousistoon kaipaisi vain lisää väriä, hehkua ja sulokkuutta – sen perussointi on suomalaisittain asiallinen mutta vähän jäyhä.

Schubert-konsertti täydentyi säveltäjän lauluilla, joita Mari Palo, Jussi Myllys ja Virpi Räisänen esittävät erinomaisesti ja kukin sopivan erilaisella otteella.

Edellisessä konsertissa viulisti Kreeta-Maria Kentala oli liidaamassa barokkiohjelmaa, ja lopputulos yllättää tyylinmukaisessa otteessaan. Monet orkesterin jousisoittajista ovat hankkineet barokkijousen ja kouluttautuneet sen käyttöön, ja tämä kyllä kuuluu fraseerauksen luontevassa keveydessä ja paikoin jopa svengissäkin.

Kreeta-Maria Kentala johdatti Oulu Sinfoniaa tyylinmukaiseen barokkisoittoon.

Vivaldin Talvi-konserton hampaiden kalinat ja muut realistiset tehot luonnistuivat kuin kokeneeltakin barokkiorkesterilta, samoin Händelin Vesimusiikin spektaakkelitunnelma. Kentala johti Vesimusiikin syksyllä myös RSO:ssa, mutta oululaiset eivät jää jälkeen. Orkesterissa on potentiaalia, joka täytyy saada ulos kuorestaan. (HK)

 

Kymi Sinfonietta: Poetiikan äärellä

Korona-ajan tunnelma välittyy nettikonserteissa yleensä maskien käytössä ja turvaväleissä mutta harvemmin ohjelman sisällössä. Kymi Sinfoniettan maaliskuisessa konsertissa se ulottui koko tuotantoon. Ohjelmassa korostui hiljaisuutta kuulosteleva musiikki. Orkesteri oli asetettu keskelle Kotkan konserttitalon lattiaa etäälle toisistaan. Päivänvalo tulvi korkeista ikkunoista, ja kuvaus hyödynsi sitä kelmeän tunnelman luomisessa. Välillä käytiin ulkona kuvaamassa puiden latvoja sekä Langinkoskea ja muita alueen merellisiä nähtävyyksiä kuin luontoretkellä ikään. Konsertti oli kuvattu niin, että teosten välillä palattiin harjoitustyön arkeen. Miksi arkisuutta pitää korostaa? Ohjauksesta oli vastannut Perttu Inkilä.

Sointi jäi alkupuolella kovin etäiseksi ja haaleaksi. Onneksi muusikot Olari Eltsin johdolla piristyivät Sibeliuksen Suite Caractéristiquessa, ja Tõnu Kõrvitsin Thule elegies oli konsertin pihvi. Se on osa teossarjaa, jossa Kõrvits käsittelee imaginaarista pohjoista Thule-maata, ja virolainen mytologia ja kansanperinne on selvästi taustalla. Musiikki on poeettista ja kuvausvoimaista, ja tunteikas yksinkertaisuus yhdistyy rikkaaseen väripalettiin. Elts tuntee tämän musiikin selvästi omakseen ja sai muusikot mukaansa.

Paremmin intiimi tunnelma syttyi tammikuisessa talvikauden avajaiskonsertissa, jossa Taavi Oramo johti ja lauloi samalla laulusolistina Heta Ahon ja Claude Debussyn lauluissa. Niiden merellisiä ja toisaalta sisäisiä näkyjä nivoivat hienosti yhteen Auli Särkiön runot kokoelmasta Vedenpeitto, jotka runoilija itse luki vangitsevaan tyyliin. Tässä oli esimerkki runouden ja musiikin onnistuneesta ja tematiikkaan asti ulottuvasta yhdistelystä.

Heta Ahon kolme laulua Edith Södergranin runoihin henkivät runon sisältöjen henkilökohtaista elämistä. Taavi Oramo ymmärtää selvästi kumppaninsa musiikin jokaisen vivahteen, ja Debussytä (Danse Scare, Danse Profane) hän johti herkkävaistoisesti. (HK)

Isot itämaiset matot olivat näkyvästi esillä Olari Eltsin johtamassa Kymi Sinfoniettan striimikonsertissa.

Joensuu: Kursailematonta menoa

Joensuun kaupunginorkesterin striimeissä tulee jo kättelyssä positiivinen henki, kun ylikapellimestari Eero Lehtimäki juttelee kuulijoille alussa, kappaleiden välissä, väliajalla ja vielä Konserttietkot-podcastissa epämuodollisesti ja nuorekkaasti. Toivottavasti tämä sosiaalisuus on se, mikä saa konsertin kynnyksen madaltumaan. Se edellyttäisi ehkä vielä nettisivujen päivitystä – nyt ne ovat osana kaupungin sivustoa eivätkä ole kovin houkuttelevat.

Omaan haaviini maksullisista striimeistä jäi 25.2. ollut konsertti, jonka aluksi Lehtimäki johti harvinaisuuden, saksalaisen Emilie Meyerin (1812–1883) ensimmäisen sinfonian. Hienoa, että Joensuussakin on lähdetty mukaan unohtuneiden säveltäjänaisten esittelyyn. Meyerin sinfonia on mollivoittoinen, osin traaginenkin, ja joensuulaiset soittivat sen tuiman suoraviivaisesti. Vaikutelmaan oli syynä varmaankin myös Carelia-salin akustiikka, jonka ansiosta sointi välittyi striimissä kovana ja arkisena. Sinänsä orkesterin juureva, kursailematon ote soittoon on myös hyve, ja Lehtimäen reippaat tempot toimivat.

Kasmir Uusitupa taituroi Mendelssohnia Joensuun kaupunginorkesterin konsertissa.

Mendelssohnin viulukonserton solistina soitti Kasmir Uusitupa, joka on kasvamassa suurten mittojen viulistiksi. Ote klassikkoon oli raikas ja elävä. Työtä toki vielä riittää jalostuneempien vivahteiden löytämiseksi. Joensuun striimiä vaivasi vähän kameratyön levottomuus. (HK)

 

Nettisivuillamme on lisäksi mm. Helsingin orkesterien, Sinfonia Lahden ja Kuopion kaupunginorkesterin tämän kevään striimien arvioita. Aktiivinen seuranta jatkuu siellä koko konserttikauden ajan.

tekstit: Santeri Kaipiainen(SK) ja Harri Kuusisaari(HK)