Suo, kuoro ja mies

 

Vuonna 1909 perustettu mieskuoro Laulajat viettää ensi vuonna 110-vuotisjuhliaan. Kuoroa johtaa Paavo Hyökki. © Teemu Raassina

Mieskuorolauluun liittyvää mediapuhetta, mielikuvia ja käytäntöjä kyllästää kansallishenkinen perinteisyys, mutta samaan aikaan sen sosiaaliset ja taiteelliset roolit ovat muutoksessa. Mihin suuntaan mieskuoro on menossa?

 

Suomalainen mieskuorolaulu liittyi 1900-luvun vaihteessa vahvasti itsenäistymiseen johtaneeseen kansalliseen projektiin. Mieskuorot olivat ensiesittämässä sekä Paciuksen Maamme-laulua että Sibeliuksen Kullervoa. 1880-luvulta lähtien Muntra Musikanterista ja Ylioppilaskunnan Laulajista kootun Suomen Laulun ulkomaanmatkoilla vietiin musiikkia ja tuotiin kulttuurista itseymmärrystä.

Paavo Hyökin mielestä mieskuorolaulun merkitys kansallisen kulttuurin vaalimisessa on säilynyt, mutta myös samalla työn sosiaalinen ulottuvuus on korostunut. ”Mikäpä saisi paremmin niin sanotusti nuoret kadulta pois ja antaisi elämäniloa, yhteishenkeä sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään”, Hyökki toteaa.

Hyökki johtaa tamperelaisen Mieskuoro Laulajien lisäksi perustamiansa helsinkiläisiä sekakuoroja, Ahjo Ensemblea sekä juristikuoro Lain Huutoa. Lain Huudon kanssa Hyökki konsertoi viime vuonna peruskoulun musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta.

Aiomme ottaa yhteiskunnallisuutta enemmänkin agendalle, mikä on juristeille hyvin luontevaa. Onhan kiistatonta, että kuoron kaltaisessa yhteisössä ongelmat, kuten syrjäytyminen, ovat harvinaisempia.”

Vuonna 1909 perustettu Laulajat viettää ensi vuonna 110-vuotisjuhliaan.

Tällaisen historian omaavan kuoron toimintaan liittyy paljon perinteitä, jotka nousevat laulajilta itseltään, mutta jos huomaa tapoja, jotka eivät hyödytä toimintaa eivätkä ole edes suosittuja, täytyy toki pohtia niiden mielekkyyttä.”

Samoilla linjoilla on myös jo useamman vuoden kuorossa laulanut Simo Hautamäki, 26. ”On tärkeää jatkaa traditioita, joita ovat mm. Isänmaallinen juhlakonsertti itsenäisyyspäivän aattona. Ohjelmistossa on myös niin sanottua rautaa rajalle -kamaa, mutta taiteellisesta tasosta pyritään pitämään kiinni. Laulamme silloin paljon kansallisromantiikkaa.”

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Justus Pitkänen