Sisukas sähkökitaran supermies

 

© Marek Sabogal

Kaksi vuosikymmentä hyvin kilpaillun alan huipulla ja oma, yleisessä myynnissä oleva kitaramalli. Satoja räjähtäviä esiintymisiä ympäri maailman ja teininä perustetun yhtyeen kymmenen studiolevyä. Alexi Laihon meriittejä.

 

Häntä ylistetään maailmanlaajuisesti yhdeksi lajinsa parhaista. Hän on voittanut kahdella vuosikymmenellä erilaisia lukija- ja asiantuntijaäänestyksiä yhtä lailla perinteisissä tiedotusvälineissä kuin sähköisilläkin alustoilla.

Hänen perustamansa metalliyhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta. Ei mikään pikkulukema, kun otetaan huomioon, ettei näin äreän aggressiivinen raskas rock ole saanut radiosoittoa ikinä sitäkään vähää kuin valtavirran mediahuomiota. Kuka hän on?

Tietenkin sähkökitaran supermies Alexi Laiho. Miten 22 vuotta sitten ensialbuminsa julkaisseen Children Of Bodom -yhtyeen keulahahmosta ja musiikin takuumiehestä kasvoi kansainvälisen mittakaavan kitarasankari?

Kuinka hänen onnistui luoda omalla marginaalissa eteenpäin puskevalla taiteellaan sekä toimiva työympäristö ja toimeentulo puolelle tusinalle musiikin ammattilaiselle että persoonallinen, viljalti jäljitelty ilmaisutapa?

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Petri Silas