Sinut demoniensa kanssa

 

Mattilan Vierasprinsessa viettelee menestyksellisesti Klaus Florian Vogtin prinssiä Pariisin oopperan Rusalkassa helmikuussa. Rooli on hänen mukaansa ”kuin sadan metrin spurtti”. ©Guergana Damianova

 

Karita Mattila on kuudenkympin rajapyykkiä lähestyessään ottanut rohkean askeleen uudenlaiseen ohjelmistoon ja myös tarkistanut laulutapaansa. Ääni on vankentunut niin, että pian on tulossa Wagner-debyyttejä aina Isoldea myöten. Tähtisopraano ammentaa rooleihin voimaa elämänkokemuksesta, johon kuuluu myös omien heikkouksien tunnustaminen.

 

Vaihdevuodet ovat naislaulajille usein arka aihe. Kilpailu on kovaa, ulkonäkö korostuu eikä ikääntymisestä saa lisäpisteitä. Moni hellittää tai keskittyy konsertteihin tai opettamiseen.

Karita Mattila on toista maata. Hän on rohkeasti astunut ulos siitä muotista, johon lyyriset sopraanot ikinuorine roolikuvineen usein jäävät. Hän on ottanut ohjelmistoonsa jopa alton äänialalle meneviä, usein vanhempien naisten tai muuten sopraanopääosan vastapariksi asettuvia rooleja – kuitenkaan luopumatta korkeista äänistään.

Ohjelmisto laajenee ihailtavalla ennakkoluulottomudella. Tällä kaudella Mattila on opiskellut neljä uutta roolia, ja vuoden loppuun mennessä hänellä on luvassa jännittäviä tehtäviä Poulencin Karmeliittanunnien tarinoissa, Weillin Mahagonnyn kaupungin nousussa ja tuhossa, Wagnerin Lohengrinissa (ei Elsa, jolla hän aloitteli Wagner-uraansa vaan tätä pahoille teille viettelevä noita Ortrud) ja Janácekin Katja Kabanovassa (ei Katja, jota hän on esittänyt Suomessakin, vaan tätä sadistisesti kiusaava rikkaan kauppiaan leski Kabanicha).

Ei todellakaan mikään prinsessaroolien eikä nuorten, hehkeiden morsianten paraati! Kun listaan vielä lisää parin vuoden kuluttua tulevan Straussin Elektran neuroottisen äitihahmon Klytainmestran, niin voi ounastella hyvästijättöjä korkealta ja kauniisti -tyyliselle laululle. Mutta näin ei ole – Mattila ottaa vastapariksi myös linjaa vaativia sopraanotehtäviä.

Sellainen on Wagnerin Isolde, sopraanojen koetinkivi numero yksi, jonka Mattila tekee ensimmäistä kertaa kahden vuoden kuluttua. Tekniikan täytyy siis olla raudanluja, että sen pariin uskaltautuu! Mihin näin eri suuntiin osoittava tie johtaakaan?

Tätä oli tilaisuus kysyä Pariisissa, jossa Mattila teki Dvořákin Rusalkan Vierasmaalaista prinsessaa – jälleen yksi uusi rooli hänelle. Esitys oli ainutlaatuista suomalaisnaisten juhlaa, sillä nimiroolia lauloi Camilla Nylund, ja esitysten kapellimestarina oli Susanna Mälkki.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Harri Kuusisaari, Pariisi