Sielun ja seksin välikappale

Pianolla on keskeinen rooli historiallisissa rakkauselokuvissa

Michael Haneken Pianonopettaja perustuu Elfriede Jelinekin romaaniin ja kertoo nelikymppisestä äitinsä kanssa elävästä pianonsoiton opettajasta ja 17-vuotiaasta tekniikan opiskelijasta.

Elokuva suosii pianomusiikkia, eikä vähiten siksi, että piano on taiteen välineenä yhtä kompleksinen ja tekninen kuin filmitaiteen välineet.

 

Kun viulut soivat elokuvan taustalla, jotain pateettisen kohtalokasta on tekeillä. Mutta jos elokuvan henkilö painaa sormensa koskettimille, kyseessä on kosketus romansseihin tai sisäiseen maailmaan.

Pianon ja ihmisen suhteesta on tehty melkoinen määrä elokuvia verrattuna siihen, miten vähän niitä on tehty kitaristeista tai puhaltajista. Piano edustaa välinettä, jossa ihminen julkituo sen kaiken mitä pidetään kulttuurisesti korkeampana: yläruumiin, käsityön ja aivojen vertauskuvallisuutta.

Pianonsoittaja edustaa elokuvissa ihmistyyppiä, joka sublimoi todelliset halunsa musiikkiin ja palkintona kurinalaisuudestaan löytää jotain henkilökohtaisempaa. Näin pianisteja romantisoidaan toisiinsa nähden erilaisissa elokuvissa kuten Jane Campionin Piano (The Piano, 1993), Roman Polanskin Pianisti (The Pianist, 2002) ja Michael Haneken Pianonopettaja (La Pianiste, 2001).

Jane Campionin Piano sijoittuu Uuden Seelannin syrjäseudulle, ja elokuvan minimalistiset pianokappaleet on säveltänyt Michael Nyman

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Markku Soikkeli