Sibeliuksen ja natsi-Saksan mutkikas suhde

© THÉRÈSE BONNEY, KUVAAJA / MUSEOVIRASTON KUVAKOKOELMAT

 

Jean Sibelius antoi nimensä propagandan käyttöön, ja hän oli patriootti. Hän hyötyi Saksasta ja piti suunsa kiinni, mutta varsinaisille natsisyytöksille ei ole perusteita. Veijo Murtomäen kolmiosainen juttusarja Suomen musiikkieliitin poliittisista mielipiteistä 1900-luvun alkupuoliskolla päättyy.

 

Jean Sibelius on Suomelle ja koko muullekin musiikkimaailmalle niin rakastettu ja keskeinen säveltäjä, että hänen imagonsa, toimintansa ja sanomisensa eivät ole samantekeviä – nykyään kun suurmiesten kaikki puolet halutaan nostaa päivänvaloon. Suomalaisille hän edustaa patrioottia, jollaisten taistelutahdon ansiosta Suomi – ainakin osin – saavutti itsenäisyyden ja takasi sen uudestaan II maailmansodan pyörteissä. Sen vuoksi ne syytökset, joissa Sibeliuksesta tehdään natsismin kannattajaa, ovat todella raskaita ja vaativat perusteellista tutkailua. Syytteillä pitäisi olla vahvat, dokumentoidut perusteet tai muuten ne kimpoavat takaisin esittäjäänsä päin.

Tässä keskustelussa historiallisen ajankuvan ja kontekstin tiedostaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä kaikkea ei voinut ymmärtää aikanaan siten kuin miltä asiat nykypäivänä näyttävät. Matti Klinge (2008) on muotoillun asian oivaltavasti: ”Historian ymmärtämisen suuri, ehkä suurin haaste on asettautuminen tutkittavan ajan edellytyksiin ja sen muistaminen, että tuo aika ei tiennyt sitä minkä jälkimaailma tietää.

Yleisenä taustana pitää muistaa, että suomalainen tiedemies- ja taiteilijakunta muun Euroopan tavoin oli vastaanottavainen saksalais-natsilaiselle propagandalle. Meiltä löytyi tuhansia kannattajia, joukossa kymmeniä professoreita ja taiteilijoita, järjestölle nimeltä Suomen Valtakunnan Liitto (SVK), jonka tarkoituksena oli ottaa sodan loppupuolella valta ja muodostaa Saksan avulla Quisling-tyyppinen kabinettihallitus sekä murhata joukko päättäjiä.

Jos Sibeliuksen lähipiiriin kuuluneet älymystömme jäsenet, SVK:n johtajaksi kaavailtu silmätautiopin professori Mauno Vannas ja matemaatikko Rolf Nevanlinna sekä Yrjö Kilpinen ja Wäinö Aaltonen, olivat mukana perustamassa järjestön toimintaa, Sibeliusta kommunismin vastustajana ja Saksan ystävänä tuskin jätettiin täysin paitsioon; asiaa ei voi todistaa suuntaan tai toiseen. Tosin Vannas toimi ainakin 1945 Sibeliuksen silmälääkärinä.

On tarpeen viitata ruotsalaisen natsismin tutkimuksen ajatuskulkuihin saksalaisvaikutuksille altistumisen syistä. Klas Åmarkin (2011) mukaan ”henkilö, jolla on joitain samoja käsityksiä kuin natseilla, ei ole automaattisesti natsi, vaan natsiksi kutsuminen edellyttää kansallissosialistiseen puolueeseen kuulumista ja/tai suuren määrän natsi-ideologiasta omaksumista”.

Sibelius melko selvästi rajautuu moisen joukon ulkopuolelle. Toisaalta Gunnar Brobergin (2000) mukaan ”ajanhenki antoi sijaa antisemitismille, saksalaisystävyydelle, natsisympatioille, venäläiskauhulle ja rotuajattelulle”. Sverker Oredsson väittää (2000), että henkilö oli vaarassa muuttua natsimyönteiseksi erityisesti, jos hän oli saksalaista syntyperää, hänellä oli saksalaissukulaisia tai ammattisuhde Saksaan, jos kommunismin tai bolsevismin pelko oli suuri, jos ”uuden Saksan” toimintakyky houkutti tai jos oli taipuvainen opportunismiin.

Altistumistekijöihin voi lisätä tutkittavan henkilön lähipiirin. Sibeliuksen elinikäinen ystävä Adolf Paul (1863–1943) oli Hitlerin ihailija, joka sai Saksan kotkan ritarikunnan ensimmäisen luokan ansioristin (1941). Runoilija Bertel von Gripenberg (1878–1947), jonka tekstejä Sibelius sävelsi lukuisia kertoja, oli erityisen julma teloittaja suojeluskuntaupseerina sisällissodan jälkimainingeissa (1919–22). Hän oli lisäksi Francon ja Hitlerin kannattaja sekä lukuisten äärioikeistolaisten lehtien säännöllinen kirjoittaja (Ajan Suunta, Vapaa Suomi, Nya Finland, Kustaa Vaasa, Svensk Botten).

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Veijo Murtomäki