Saako Taideyliopisto musiikkiteatterilinjan?

Tammikuun lopulla Teatterikorkeakoulu ja Sibelius-Akatemia toteuttivat yhteisen musikaalikurssijakson, jonka aiheena oli Stephen Sondheimin musikaalituotanto. Mukana oli näyttelijä- ja lauluopiskelijoita sekä kapellimestariopiskelijoita johtamassa Sibelius-Akatemian kapuorkesteria. © Sirje Ruohtula

 

Teatterikorkeakoulu ja Sibelius-Akatemia valmistelevat nyt tositarkoituksella musiikkiteatterin opintokokonaisuutta. Pilottihanke koulutuksen pohjustamiseksi käynnistyy ensi syksynä. Musiikkiteatterin osaajille on suuri kysyntä.

 

Musiikkiteatteriin keskittyvien korkeakouluohjelmien taival on Suomessa ollut kivikkoinen. Koulutuksia on pistetty pystyyn ja lopetettu yhä uudelleen: Teatterikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan pilotti kesti 1996–2000, Turussa 1998–2002. Lahden ammattikorkeakoulun maineikas musiikki- ja draamainstituutti lakkautettiin 2012. Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa sivutaan toki musiikkiteatterin eri lajityyppejä, ja Teatterikorkeakoulussa työstetään joka toinen vuosi musiikkiteatteriproduktio, mutta varsinaisia korkeakoulutason musiikkiteatteriopintoja on tällä hetkellä tarjolla vain Tampereen ammattikorkeakoulussa, josta kerrotaan edellisillä sivuilla.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Sibelius-Akatemian on odotettu jo vuosia järjestävän musiikkiteatterikoulutusta, ja Taideyliopiston myötä odotukset akatemioiden yhteistyötä kohtaan ovat kasvaneet. Odotuksiin on päätetty vastata: Taideyliopisto on aloittanut suunnittelutyön, jonka päämääränä on luoda musiikkiteatterin opintokokonaisuus Taideyliopistoon.

Teatterikorkeakoulun Uuden musiikkiteatterin illassa vuonna 2014 nähtiin neljä teosta, joiden innoittajana oli Sofokleen Antigone-näytelmä. Albert Lenkiewiczin säveltämä ja Janne Pellisen ohjaama Brotha in da box käsitteli surua tragiikan ja absurdin komedian keinoin. © Mitro Härkönen

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi