Rock aikuistui klassiseksi

 

Queenista ja Freddie Mercurysta kertova elokuva Bohemian Rhapsody pyörii parhaillaan elokuvateattereissa. Samalla yhtyeen samanniminen kappale nousi viime vuosisadan striimatuimmaksi Youtubessa ja Spotifyssä.

 

Klassinen rock on 2000-luvun musiikillista arvoperintöä. Bisnes ja taide hyrräävät vanhojen ja kuolleiden varassa.

 

Se välähti keskellä Lontoon O2-areenalla järjestettyä Bluesfest-juhlan keikkaa. Lavalla oli irlantilainen jäärä Van Morrison. Hei, tämähän on modernia klassista musiikkia. Klassiseksi rockiksi sitä jo kutsutaankin, mutta pelissä on enemmänkin kuin vain semantiikkaa.

Van Morrison kuten muutkin 60-luvulla esiin murtautuneet muusikot soittaa lähinnä omia vanhoja suosikkejaan, klassista repertuaaria, joka puolestaan pohjaa hänen nuoruutensa blues- ja soul- suosikkeihin. Näin kulttuuri kerrostuu ja piirteet monistuvat ja muuntuvat.

Maailmaa kiertävät rockin veteraanit ovat oman uransa jukebokseja, jotka soittavat loputtomasti hittejään varioiden. Uudemmat tulokkaat esittävät usein niistä omia tulkintojaan. On syntynyt klassinen repertuaari, vakiintunut ohjelmisto ja kaanon, josta ammennetaan ja jonka ympärille on kasvanut mediakulttuuri klassisen rockin ohjelmineen ja lehtineen.

Erotuksena siitä varsinaisesta klassisemmasta klassisesta musiikista rock on yhä sen verran nuorta, että alkuperäisiä tekijöitä on vielä hengissä, ja heistä jokunen jopa muistaa jotain.

Mutta niin nyt on päässyt käymään, että rock on klassisoitunut. Siitä on tullut vakiintunutta taidetta ja arvoperintöä.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Kari Salminen

Pink Floydin suosio ei jäänyt ollenkaan 1970-luvulle, vaan se jatkuu yhä.