Rajojen yli iirotellen

”Jazzarien pitäisi tehdä asiaansa enemmän yleisölle sen sijaan että valittelevat, että päättäjät eivät ymmärrä meitä”, Iiro Rantala tuulettaa alan piirejä. © ACT / LUTZ VOIGTLANDER

Iiro Rantala puikkelehtii suvereenisti jazzin, klassisen musiikin ja musiikillisen hauskanpidon välillä ja toivoo turhien raja-aitojen kaatuvan eri tyylien ja osaamisalueiden väliltä. Ensi kaudella hän debytoi Kansallisoopperassa koomisen oopperan säveltäjänä.

 

Iiro Rantala on viime aikoina ollut iltapäivä- ja naistenlehtien jutuissa laihduttamisensa ja kuntoiluharrastuksensa vuoksi. Hän pudotti painoaan 50 kiloa, lopetti alkoholin käytön ja aloitti pilateksen – ja elämä maistuu nyt viidenkymmenen kynnyksellä paljon terveemmältä kuin ennen. Onnea Iirolle hyvästä valinnasta!

Suuri yleisö tuntee hänet paitsi menneiden vuosikymmenten suosituimman suomalaisen jazzyhtyeen Trio Töykeiden (1988–2006) vetäjänä, myös musiikillisen huumorin viljelijänä niin televisio-ohjelmissa kuin komediallisissa esityksissä. Ensi kaudella Kansallisoopperassa saa kantaesityksensä Rantalan säveltämä ja Minna Lindgrenin kirjoittama Pikaparantola.

Kun hän vielä flirttailee muutenkin klassisen musiikin kanssa, jotkut jazzpiireissä jo nyrpistävät nenäänsä. Heidän soisi vilkaisevan Rantalan kalenteria, joka on täynnä pihviä, jazzkeikkaa Keski-Euroopan konserttisaleissa ja festivaaleilla kansainvälisin kokoonpanoin. Hän on tehnyt alan tärkeälle julkaisijalle ACT:lle kahdeksan levyä kahdeksan vuoden aikana!

Hän on näyttänyt mallia myös siinä, millaista on jo muotitermiksi noussut genrerajojen ylittäminen oikein ymmärrettynä. Se ei ole yhdistelyä yhdistelyn vuoksi vaan luonnollista kohtaamista, joka lähtee eri tyylien sisältäpäin lähtevästä hallinnasta.

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Harri Kuusisaari