Populaaritaidetta, osa 9: Kimaltavaa kauhua

Anohnin Hopelessness (2016) käyttää niin vilpitöntä empatiaa ja surua kuin groteskia ironiaa työkaluinaan saada ihmiskunta pysäyttämään tuhoava käyttäytymisensä. Koskaan ei yhtä ahdistavaa musiikkia ole tehty yhtä loisteliain sävelin.

 

Ensimmäisellä sekunnilla kuulet helmiäisenä hohtavat soinnut, jotka pulpahtavat kuin lyijypisarat tyyneen lampeen, putoilevat jostain korkeudesta, upeina – ja vaarallisina: mukaan liittyy laulaja, josta ei voi erehtyä hänet kerran kuultuaan. ”Lennokkipommita minut, räjäytä minut vuorilta mereen / lyö pääni irti ja räjäytä kristalliset sisälmykseni”, laulaa Anohni pehmeällä äänellään, jonka väräjävässä vibratossa on läsnä itkun potentiaali, ainainen melankolia.

Vuosituhannen vaihteessa taidepop-yhtye Antony and the Johnsonsin keulahahmona toiminut Anohni jätti yhtyeen tauolle ja hylkäsi vanhan nimensä. Sooloalbumi Hopelessness muutti Anohnin musiikin suuntaa: puutaloakustiikan piano ja jouset vaihtuivat nuorten ja kokeilunhaluisten elektronisten tuottajien Hudson Mohawken ja Oneohtrix Point Neverin kiiltäviin, kylmänkauniisiin syntetisaattoreihin ja hiphop-vaikutteisiin rumpukoneisiin.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

JAA
Edellinen artikkeliLaatu lainehilla
Seuraava artikkeliKohti valoa