Populaaritaidetta, osa 2: Piilotajunnan pyörteissä

Sarjassa esitellään taiteellisesti korkeatasoisia 2000-luvun albumeita klassisen musiikin ulkopuolelta.

Amerikkalaisen Kayo Dot -yhtyeen debyyttialbumi Choirs of the Eye (2003) ei päästä kuulijaansa helpolla: unenomaiset metamorfoosit vievät hauraista falsettilauluista ja atonaalisesta kamarimusiikista kohti raakoja särövalleja ja takaisin.

 

 

Multi-instrumentalisti Toby Driver (s. 1978) oli jo vuosituhannen vaihteessa jonkinasteiseen kulttimaineeseen nousseen maudlin of the Wellin kanssa pyrkinyt säveltämään tiedostamattomansa ohjaamana, inspiroituen muun muassa valveunista. Yhtye käytännössä loi nahkansa Kayo Dotina, muuttuen vahvemmin Driverin projektiksi, ja jatkoi saman polun tutkimista vieläkin syvemmälle Choirs of the Eye’lla.

Psyyken peilaaminen ei intensiteetissään päästä helpolla. Marathon läpsäisee kuulijaa vastaan heti dissonoivat särökitarat, monikerroksiset vokaalikärinät ja raskaasti paiskotut rummut, jotka vuorottelevat vaimean huilun, käyrätorven ja kaukaisuudesta hiipivän takaperoisen flyygeliklusterin kanssa. Ääripäiden esittely on tulikoe, jolla levy karsii pois helppotajuisen ja sopusointuisen etsijät: hieman samoin kuin avantouinnin alkukirpaisun jälkeen saapuu lämpö, alkaa viiden minuutin jälkeen sähköpianon ja puhtaan, harvan kitaralinjan impressionistinen leijailu kuljettaa muurien toiselle puolen.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi