Performanssia ja pelimusiikkia

hmiskeho on yksi keskeisimmistä elementeistä, joita Hakkola tutkii omissa ja ryhmänsä Dayjob Collectiven performansseissa. ©Timothy Page

Säveltäjä, harpisti ja performanssitaiteilija Salla Hakkola tekee nykyään juuri sitä, mikä häntä huvittaa. Aina näin ei ole ollut.

 

Hakkola oli jo lapsena luova. Hän sävelsi omia kappaleita ja soitti niitä pianolla innoissaan. Säveltäminen loppui soittoharrastuksen muututtua vakavammaksi.

“Musiikkioppilaitos ei tuolloin kannustanut oman musiikin tekemiseen, ja intoni laantui”, Hakkola muistelee. Sanottiin, että ‘soita mieluummin vain asteikoita, niin opit joskus soittamaan sitä oikeaa musiikkia´”

Säveltämisestä ei sen koommin puhuttu. Vasta, kun Hakkola oli saapunut vaihto-oppilaana Mexico Cityn kansalliseen musiikkikonservatorioon vuonna 2003, ajatus palasi mieleen.

Koulun intendentti oli melkein ainoa englantia puhunut ihminen siellä. Hän kysyi, mitä haluaisin tehdä”, Hakkola sanoo. Ei minulla ollut mitään ideaa siitä, mitä osasin, tai että voisin kokeilla ihan kaikkea. Mutta mitä väliä, ajattelin. Aloin säveltää. Tarvittiin raju irtiotto toiselle puolelle maailmaa, että uskalsin.”

Kun Hakkola palasi Sibelius-Akatemiaan viimeistelemään musiikkikasvatuksen opintonsa, myös säveltäminen alkoi uudella energialla. Siihen asti nykymusiikin historia oli pysynyt etäisenä aiheena, mutta jo ensimmäisellä uuden musiikin luennolla tapahtui lähentyminen.

Provosoiduin, että mitä pelleilyä nämä helikopterikvartetot ja muut ovat. Teokset eivät auenneet minulle, mutta kiinnostuin. Minun oli otettava niistä kunnolla selvää, jotta voisin tajuta niiden idean.”

Alkoi ankara perehtyminen nykymusiikin klassikoihin kaivautumalla partituureihin, ahmimalla levyjä ja liittymällä nuorten säveltäjien Korvat auki -yhdistykseen. Vuonna 2008 Hakkola alkoi opiskella Eero Hämeenniemen johdolla yksityisesti. Modernistia hänestä ei silti tullut.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Jaani Länsiö