Petri Prauda ja uudet vanhat soittimet

Pelimannimuotokuvia, osa 12:

Petri Prauda on citternin ja muiden parikielisoittimien taitaja. Nämä istuvat perinteeseen imitoimalla ja soveltamalla mm. kanteleen vaikutteita.

Suomalaisissa kansanmusiikkikonserteissa ennemmin tai myöhemmin törmää muusikkoon, joka ei ainoastaan jää mieleen persoonallisesta hiustyylistään, vaan myös soittimistaan, joita ei heti osaa välttämättä edes ammattimuusikko tunnistaa. Petri Prauda yhtäältä pyrkii sekä luomaan uutta kulttuuria että kannattelemaan traditiota.

 

Petri Praudasta (s. 1972) tuli citternin ja mandoliinin kaltaisten parikielisoitinten asiantuntija hieman mutkikkaampaa polkua pitkin. Tulevalle kansanmuusikolle otollisesti hän kasvoi useamman soittimen parissa. ”Musiikkiopistossa opiskelin pianoa, mutta halusin päästä orkesteriin ja sitä kautta sain sivusoittimeksi viulun. Teininä rock ja kitara alkoi kiinnostaa, ja vasta silloin aloin treenata tosissani”, Prauda muistelee. Vuonna 1993 hänen rockyhtyeensä pääsi nuorison taidetapahtumissa esiintymisten kautta festivaaleille Ranskaan. ”Mukana olivat myös haapavetiset Uppiniskan pelimannit, jotka olivat lukioikäisiä mutta jo todella taitavia. Heidän musiikkinsa ja meininkinsä tarttui heti korvaan, sillä itse en ollut kuullut kansanmusiikkia arjessa missään kenties Värttinää lukuun ottamatta. Se perinne, historiallinen jatkumo ja yhteisöllinen henki nappasi heti, ja aloin tutustua sekä soittajiin että musiikkiin.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Santeri Kaipiainen