Maija Pokela, bändisielu luonnostaan

© JIMMY TRÄSKELIN

Kansallissoittimeksi mielletty kantele on muiden perinnesoitinten tavoin saanut viime vuosikymmeninä uutta särmää persoonallisten soittajien käsissä. Yksi heistä on Maija Pokela, joka jo alle kolmekymppisenä on ehtinyt kiertää esiintymislavoja yli puolet elämästään monenlaisissa kokoonpanoissa.

 

Nimestään ja instrumentistaan huolimatta Maija Pokela ei ole Martti ja Marjatta Pokelan lähisukua, vaikka useat näin ovatkin luulleet. Musiikkia Pokelan perheessä on kuitenkin harrastettu. Kanteletunnit alkoivat viisivuotiaana Espoon Juvenalia-musiikkiopistossa, josta myös löytyi ammattimuusikoksi heittävä voima: neljästä alakouluikäisestä kanteleoppilaasta vuonna 2000 perustettu Kardemimmit.

”Meillä oli kaikilla opettajana kaustislainen Sanna Huntus, joka pani minut soittamaan lapsena pelimannien kanssa. Etenkin veteliläisen mestaripelimanni Toivo Alaspään kanssa soittaminen ajoi vahvemmin pelimannimusiikin piiriin samaan aikaan, kun Sanna perusti Kardemimmit”, Pokela kertoo. Hänen, Jutta Rahmelin sekä Anna ja Leeni Wegeliuksen muodostama ryhmä alkoi soiton ohessa myös laulaa ja säveltää sekä muodostui tiiviiksi ystäväporukaksi, mikä edesauttoi myös yhtyeen musiikillista jatkuvuutta. Jo teini-iässä Kardemimmit voitti Kanteleliiton Vuoden kanteleyhtye -palkinnon ja Valtakunnallisen kantelekilpailun. Yhtye on sittemmin tehnyt viisi albumia ja kiertänyt niin Euroopassa, Amerikassa kuin Japanissakin.

Uran kannalta Kardemimmit on ollut Pokelalle korvaamaton. ”En tiedä, olisinko päätynyt tähän pisteeseen ilman Kardemimmejä. Ei sitä ensimmäisillä ulkomaankiertueilla tajunnut, että ei kovin moni meidän ikäinen tee tällaista. Bändin pitkän elinkaaren huomioiden kehitys on kuitenkin ollut ihan luontevaa.”

Ulkomailla kiertäminen avarsi myös Pokelan näkökulmaa soittamaansa musiikkiin. ”Yhdysvalloissa tajusimme olevamme siellä maailmanmusiikkia; yhtä eksoottisia kuin vaikkapa jokin senegalilainen yhtye. Ei siellä ole nähty kanteletta tai kuultu suomen kieltä.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Santeri Kaipiainen