Kohtauksien kirjava kuvittaja

Pelimannimuotokuvia, osa 16:

Johanna Juhola puhuu musiikistaan fantasiatangona, ja mielikuvitus heijastuu myös hänen visuaalisesta ilmeestään.

 

Johanna Juhola on sukupolvensa näkyvimpiä harmonikansoittajia, jonka sävellystuotanto rönsyilee vaikutteista ja yhtyeistä toiseen kuin hänen värikäs artisti-ilmeensä.

 

Johanna Juhola tituleeraa musiikillista fuusiotaan fantasiatangoksi. ”Fraseerauksessa ynnä muussa on selviä viitteitä tangoon. Mutta samalla fantasia-etuliite vapauttaa siitä, ettei joku tule sanomaan, kuinka tämä ei ole ’oikeaa’ tangoa”, Juhola kertoo. Vielä lapsena tango oli hänelle tylsää ”vanhojen ihmisten musiikkia”.

Klassista pianoa ja harmonikkaa soittaneen Juholan muusikkouden käännekohdaksi osoittautui Kansanmusiikkiliiton leiri yläasteikäisenä. ”Se oli tosi iso juttu, sillä siellä soitettiin yhtyeissä, pääsi improvisoimaan ja oli vielä sävellyskilpailu. Nämä kolme asiaa olivat sellaisia, joita en musiikkiopistossa ollut päässyt tekemään.” Syttynyt polte vei Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja sieltä varsinaisiin ammattiopintoihin.

Tango tuli kuvioihin lukiossa Ástor Piazzollan musiikin löytämisen myötä. ”Tangon aksentointi on haitarille tosi luontevaa, ja sen tummuus ja intohimo puhuttelee minua. Opinnoissani tutustuin pianisti Milla Viljamaahan, joka oli myös kiinnostunut tangosta, ja olemme siitä lähtien soittaneet duona. Timo Alakotilan tunneilla ymmärsin viimein, että suomalaistakin tangoa voi käsitellä kiinnostavasti. Ja tietyssä vaiheessa aloin haluta laajentaa tangoperinteestä kohti omaa suuntaani.”

Argentiinan vaikutteet ovat tulleet ennen kaikkea äänitteiden kautta, sillä Juhola tunnistaa nimenomaan suomalaisen tangon omaksi perinteekseen. ”Olen kasvanut sen ympäröimänä, ja siksi koen voivani sekoitella siihen muita vaikutteita. Kun sävellän itse, minulla on lupa tehdä mitä vaan, ja itse keksimässäni suuntauksessa olen luonnollisesti paras!” 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Santeri Kaipiainen