Oliko ennen kaikki paremmin?

 

© Shutterstock

Korona-aikana on houkuttelevaa siirtyä live-konserteista levyarkistojen ääreen ja tutkia ikivanhaa kysymystä: onko menneiden legendojen voittanutta, vai onko kultakausien haikailu harhaa? Mitä historiasta voi oppia?

 

Nobel-kirjailija Bernard Shaw (1856-1950) kirjoitti vuonna 1950 otsikolla ”Me laulamme paremmin kuin isovanhempamme!”: ”Jokainen musiikin aikakausi kärsii harhaluulosta, että se on menettänyt laulamisen taidon, ja katsoo taakse kuviteltuun kulta-aikaan, jona kaikki laulajat tiesivät bel canton salaisuuden. Sen opettivat italialaiset taikurit, ja sitä harjoittivat kautta Euroopan sopraanot korkeine C-sävelineen ja vielä korkeampine F:ineen, tenorit Cis-sävelineen, baritonit Gis-sävelineen, sekä bassi profondi mataline Es-sävelineen. Tuollaisia, me ajattelemme, emme enää ikinä saa kuulla näinä rappion aikoina.”

Musiikin esittämisen kehitykseen löytyy karkeasti arvioiden kaksi koulukuntaa, joista toisen mukaan ennen oli kaikki paremmin. Toisen näkemyksen mukaan on vain yksi oikea suunta: eteenpäin ja taakse vilkuilematta. Shaw oli ehdoton edistyksen apostoli, joten hän kuului jälkimmäiseen leiriin. Kysymys musiikin perintösuhteista ei silti ole niin yksinkertainen kuin hän antoi ymmärtää.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Antti Häyrynen