Muusikot vaihtuvat mutta orkesteri pysyy

Santtu-Matias Rouvalin vetovoima on tuonut Tampere Filharmonialle paljon uutta yleisöä. Tulevina vuosina Rouvali tuskin ehtii johtaa Tampereella yhtä paljon, sillä hän aloittaa Lontoon Philharmonian ylikapellimestarina. Ennestään hänellä on sama pesti myös Göteborgin sinfoniaorkesterissa. © Jussi Virkkumaa

Miten orkesterin dynamiikka toimii, kun muusikot vaihtuvat? Millaista on oma harjoittelu ja suhde kapellimestariin? Rondo aloittaa juttusarjan orkesterimuusikon työstä, ja se alkaa Tampere Filharmonian muusikoiden haastatteluilla.

 

Tampere Filharmonia on esimerkki imagoaan nopeasti muuttaneesta orkesterista. Konserttien suosio ja uuden ja nuoremmankin yleisön mukaantulo pannaan usein ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin ansioksi, mutta muusikot ovat kutenkin ne, joista kaikki lähtee.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi


Tampereen orkesterin pitkä matka huipulle

 

Suomalaiset orkesterimuusikot pääsevät ani harvoin julkisesti kertomaan työstään ja elämästään, mutta Tampere Filharmoniassa 44 vuotta viulua soittanut Asta Kuusinen päätti tehdä poikkeuksen syksyllä ilmestyneellä kirjallaan Synnyin soittajaksi (Warelia).

Sanavalmis muusikko ei tärkeile vaan kertoo taipaleestaan myös piikikkäästi ja humoristisia sattumuksia viljellen. Samalla piirtyy kuva orkesterin taipaleesta – matka nykyiseen menestykseen on ollut pitkä ja kivinen.

Jousisoittajista oli Suomessa 1960-luvulla huutava pula, ja Kuusinen kertoo saaneensa orkesteripaikan, vaikka taidot ja opinnot olivat täysin kesken. Hänen aloittaessaan Tampereen orkesterissa oli 46 muusikkoa, joista vain kuusi oli naisia.

Tampereen kulttuuri oli yhtä kuin teatteri, ja se tuntui taakkana myös orkesterin työssä: teatterisoittoja oli yli sata iltaa kaudessa. Kun muut tilaussoitot tulivat päälle, työviikot olivat hajanaisia, omia konsertteja täytyi vähentää, ja muusikoista tuli tuhatjalkaisia koneiston rattaissa. Tason nostaminen näissä oloissa oli vaikeaa.

Juhani Raiskisen ylikapellimestarikaudella teatterisoitoista päästiin. Raiskisesta piirtyy kuva räväkkänä johtajana, joka loi hyvän ilmapiirin – joskin harjoituksissa vilisi ”miesten juttuja”. Hänen seuraajansa Paavo Rautio jäi Kuusiselle mieleen tiukkana harjoittajana, joka laittoi orkesterin töihin. Myöhemmin hänestäkin paljastui epäasiallista käytöstä kuten uusien venäläisten jousisoittajien simputtamista.

Kiinnostava jakso muistelmissa on Tampere-taloon muutto, joka oli orkesterille shokki. Soittajisto oli kasvanut jo 75 muusikkoon, mutta yliopiston sali oli vääristänyt soittotavan täysin. Tampere-talon akustiikka paljasti puutteet armotta. ”Kavahdin omaa ääntäni. Painanko jousta tosiaan näin vimmatusti? Missä ovat puhtaus, kauneus ja rytmi? Ei se kotona tällaiselta kuulostanut”, Kuusinen muistelee.

Orkesteri aloitti tiukan kuntokuurin ylimääräisine stemmaharjoituksineen. Ne yhtenäistivät puhtautta, rytmiä ja fraseerausta. Jokainen alkoi harjoitella stemmojaan ahkerammin jo kotona. Maneerien poisto ja uuden soittotavan omaksuminen vaativat pitkän ajan, mutta taso nousi, ja Kuusinenkin alkoi jo nauttia musiikinteosta.

Tampereen kulttuurihallinto suhtautui ensin epäilevästi ulkomaisiin ylikapellimestareihin: vaativa mutta hienoja konsertteja tehnyt Erich Bergel sivuutettiin ja nuori Ari Rasilainen valittiin. No, pian puikkoihin tuli silti Leonid Grin. Seuraajista parhaan arvion Kuusiselta saa Eri Klas, joka piirtyy tarmokkaana hengen luojana.

Hannu Linnun ”itseriittoisesti naljaileva ja ankara” harjoitustyö saa moitteita mutta konsertit kehuja. Vierailijoista nuori Mikko Franck näyttäytyy raivopäänä mutta saa sitten synninpäästön ”kasvettuaan mieheksi ja kapellimestariksi.”

Kuusinen kertoo rehellisesti, miten työvuodet alkoivat painaa, kun samalla vaatimustaso kasvoi. Levytysten tulo työkuvaan hermostutti: pienikin lipsahdus tai tuolin narina kuului ja aiheutti uusintaoton. Ohjelmat vaikeutuivat, eikä viikko tahtonut riittää niiden omaksumiseen. Orkesterin kasvaessa kasvoi myös äänenjohtajan vastuu. Etupultissa ei saanut tehdä virheitä, sillä taaempana istuvat seuraavat.

Katseet alkoivat piinata Kuusista. Liika yrittäminen ja stressi näkyivät lopulta fyysisinä oireina. Siirtyminen takapulttiin ei auttanut, sillä siellä tuntuikin turhauttavalta. Kuntoutus auttoi, ja lopulta siirtyminen osa-aikaeläkkeelle oli hyvä ratkaisu.

Realiteettina tulee esiin se, miten vaikeaa jonkun soolopaikan täyttäminen voi olla, kun palkat ovat alempia kuin Helsingissä. Ulkomaisista muusikoista moni viipyi vain hetken, ja vaihtuvuus oli haaste yhteissoitolle. Englanti alkoi yleistyä harjoituskielenä. Uudet yleisökasvatushankkeet innostivat, samoin Jouni Kaipaisen rooli nimikkosäveltäjänä.

Solisteista ja kapellimestareista riittää hauskojakin juttuja, ja työyhteisön dynamiikkaakin tulee käsiteltyä. Kerran Kuusisen pulttikaveriksi tuli uusi kollega, jolla oli täysin eri soittotapa, ja kommunikointi oli yhtä mykkäkoulua. Tätä dynamiikkaa omalla tavallaan luo myös muusikkojen tunnettu taipumus löytää kumppani kollegastaan. Aikanaan kolmannes Tampereen orkesterin soittajista oli pariskuntia!

Harri Kuusisaari