Musikaalia poikkeusoloissa

 

Päiväni murmelina kertoo Lari Halmeen esittämästä säämiehestä, joka juuttuu tuppukylään tekemään raporttia perinnetapahtumasta. Hän huomaa heräävänsä aina samaan aamuun, ja alkaa päivien ketjussa tutustua Maria Lundin esittämään tv-tuottajaan. Musikaalin Suomen kantaesitys on Helsingin Kaupunginteatterissa 3. syyskuuta. © ROBERT SEGER

Syksyn musikaalien harjoitukset ovat loppusuoralla ja peukkuja pidetään, että sesonki pääsee käyntiin suunnitellusti. Koronakausi on ravistellut myös Maria Lundin ja Lari Halmeen arkea, jotka valmistautuvat päärooleihinsa Helsingin kaupunginteatterin suurmusikaalissa Päiväni murmelina.

 

Lari Halmeen kasvot ovat monelle tutummat television päivittäissarjasta tai viihdeohjelmasta kuin teatterilavalta. Television lisäksi valkokankaallakin nähdyn Halmeen identiteetti on kuitenkin näyttämöllä.

”Sinänsä työnkuva kameran edessä tai teatterilavalla on sama, eikä kumpaakaan pidä väheksyä. Mutta jos näitä pitäisi asetella vaakakuppeihin, niin kyllä sydämeni sykkii näyttämölle kiivaammalla pulssilla”, Halme tunnustaa.

Halme sanoo olevansa perusluonnoltaan ja -kiinnostukseltaankin kaikkea muuta kuin musikaalinäyttelijä. Musiikkiteatteri on tullut mukaan kuin varkain, muun ohessa.

”Jos on kiinnitettynä näyttelijänä, sitä tehdään mitä osoitetaan. Ollessani TTT:n palkkalistoilla ehdin siksi olla mukana jo aika monessa musikaalissakin. Mutta rakastan kaikkea näyttämöllä touhuamista eikä siinä ole tärkeätä, mikä muoto on kyseessä.”

Halme oli saanut heti näyttelijäopintojensa päätyttyä kiinnityksen Tampereen työväen teatteriin, kunnes alkoi hypätä televisiossa, Helsingissä UIT:ssä ja missä lie muualla siinä määrin, että oli pikku pakko alkaa siirtyä kiinnitykseltä freelanceriksi.

Pahimman ruuhkan aikaan Halme saattoi istua tv-studion maskituoliin aamulla puoli seitsemältä, sitten oli kuvaukset, joista kipin kapin teatterille päiväharjoituksiin. Iltapäivällä ehkä lisää kuvauksia ja illalla taas näyttelemään draamaa, komediaa tai musikaalia täydelle katsomolle.

”Jossain kohtaa oli pakko ulkoistaa aikatauluni tuottajille, että ’voitteks’ te kattoa nämä’. Ei sitä pystynyt itse enää hallitsemaan, kun on kuitenkin se näyttelijäntyö, johon pitäisi keskittyä.”

Koelauluissa Halme ei ole freelanceriksikaan ryhdyttyään juossut, mutta on totta kai lähtenyt esittäytymään, kun on vihjattu sopivasta roolista, ja jos kalenterissa on tilaa ollut.

Päiväni murmelina taitaa olla ainakin viidestoista musikaalini”, Halme laskeskelee.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Eri teitä näyttämölle

 

”Ajattelen jokaista esiintymiskertaa koelauluna – jos se menee hyvin, niin töitä löytyy jatkossakin”, Maria Lund miettii vapaan taiteilijan elämää.

Münchenissa syntyneen Maria Lundin johdattelivat musikaalinäyttämölle kaksi eri polkua, joiden ei ollut koskaan tarkoituskaan yhtyä. Yksi poluista on perheen peruja: Tamara Lund ja Alexandru Ioniță olivat esiintyviä taiteilijoita, joiden pitkillä kiertueilla tytär oli mukana kuusivuotiaasta alkaen.

”Silkkaa esiintymisvalmennustahan se oli. Opin, miten kävellään korkokengillä lavalle ja miten viuhka avataan, että hymyn pitää tulla ja sanat täytyy muistaa. Opin, että laadun pitää olla aina taattu ja sama. Kun tällaisia asioita on syötetty lapsesta saakka, niitä ei ole tarvinnut miettiä eikä opetella. Näistä vaivihkaa opituista asioista olen vanhemmilleni kiitollinen.”

Lapsena ja nuorena Maria lauloi ja soitti harppua, mutta näki samalla, kuinka epävarmalla pohjalla talous lepää taiteilijaperheessä. Jos molemmilla vanhemmilla oli kurkunpään tulehdus ja iso keikka tulossa, niin sinne menivät tienestit.

”Siitä seurasi hurja vastareaktio. Päätin, etten koskaan anna kahden pienen äänihuulen määrätä toimeentuloani. Kunnes rakastuin jazzmusiikkiin ja rupesin laulamaan sitä. Sitten yhtenä kesänä en saanutkaan kesätöitä, mutta minulle tarjottiin laulusolistin paikka jazzbändiin, ja sain siitä ensimmäisen palkkani!”

Nyt 37-vuotias Lund kertoo saaneensa teatterikärpäsen jo koulun harrastuspiirissä. Sitten kun koulut oli käyty tultiin tilanteeseen, jossa piti valita joko yliopisto tai näyttämö.

”Meni pupu pöksyyn, kun pelästyin, että jääkö jotain puuttumaan, jos valitsen yliopiston. Pidin niin paljon esiintymisestä, ja kaikesta mikä siihen kuuluu: yleisön viihdyttämisestä, kauniista vaatteista, siitä hektisyydestä, kun ollaan nousemassa lavalle. Annoin itselleni vuoden aikaa kokeilla sitä tosissani.”

Ja vaikka niin ei pitänyt käydä, näyttämölle Maria Lund sitten meni. Ja jäi.

 

i Halmeen käyttämät korut ovat omaa työtä, hän suunnittelee ja valmistaa niitä omalla merkillään. Käsityöläisyys tarjoaa vastapainoa teatterille: ”Näyttelijäntyö ottaa niin hemmetisti aikaa ennen kuin alkaa näkyä mitään, mutta koruja näprätessä syntyy heti jotain konkreettista.” Kuva Tampereen Teatterista viime syksyltä. © Harri Hinkka

Päin vastoin kuin monet kollegansa, Lari Halme ei päätynyt teatteriin musiikki edellä. Vaikka musiikista kaikki hänelläkin kyllä alkoi: kun naapurin poika sai rummut, se oli myös Larin menoa.

”Koskaan en ole rumpujen soittoa opiskellut, mutta 30 vuotta niitä on tullut kolisteltua.”

Vuosista rumpalina on ollut apua myös musikaalinäyttelijä Halmeelle.

”Vaikka laulaisi kuinka komealla äänellä, ei siitä oikein mitään tule, jos ei ole rytmitajua. Ja rytmitajusta on hyötyä myös esimerkiksi kyvyssä käsitellä tekstiä.”

44-vuotias Halme on tehnyt teatteria ammatikseen vuosituhannen vaihteesta. Hän opiskeli Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella. Noiden aikojen näyttelijäopinnoissa ei painotettu musiikkiteatteria.

”Siinä onkin se isoin ero, jos vertaa siihen, mitä nuoret nyt kouluissa opiskelevat. Monet heistä soittavat useita soittimia ja lukevat nuottia prima vista. Tuntuu jopa siltä, että valtaosa taitaa satsata nimenomaan musiikkiteatteriin – mikä varmaan johtuu siitä, että se on kasvava ala, jolla on paljon töitä.”