Miten soi ilmastonmuutos?

 

Esittävässä taiteessa ilmastonmuutoksesta on tullut teema, joka läpäisee usein kaikki esityksen osa-alueet. Se ei siten ole vain teema vaan oikeastaan jonkinlainen yritys määritellä luontosuhde uudestaan tekstissä, näyttelijäntyössä, ohjaajantyössä, valo- ja äänisuunnittelussa sekä myös musiikissa.

 

Tänä talvena musiikki on ollut monessa ilmastonmuutosaiheisessa esityksessä tärkeässä roolissa etenkin siinä, miten esityksessä ajatellaan yleisön rooli ja yleisön vastuu. Viime vuosina immersiivisten eli yleisön sisäänsä imaisevien esitysten suosio on kasvanut. Aiemmin niitä tehtiin enemmän marginaalissa. Upottavuutta voi olla hyvin monenlaista myös teoksissa, joissa yleisö istuu konventionaalisesti katsomossa.

Useimmiten ääni ja musiikki ovatkin ne osa-alueet, jotka vahvimmin upottavat katsojan esitykseen, sillä ne vaikuttavat aluksi alitajuntaan ja suoraan ruumiiseen, ja vasta sen jälkeen ihminen alkaa rakentaa niistä merkityksiä. Tämä musiikin upottavuus on tämä talvena näkemissäni esityksissä myös usein juuri se asia, jolla yleisöä pyritään puhutteleman suoraan. Muuten moniselitteisissä esityksissä juuri musiikki onkin rakentanut kaikkein selkeimmät ja kirkkaimmat väittämät teoksiin.

Kiasma-teatterissa nähdyssä Koivuryhmän Jouluevankeliumissa, Kansallisteatterin suurella näyttämöllä esitettävässä, Paavo Westerbergin ohjaamassa Kolmessa sisaressa, Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä esitettävässä Myrskyssä sekä Teatterikorkeakoulussa keväällä uusintaesityskierroksen saavassa Tuomas Rinta-Panttilan ohjamaassa ja Ilja Lehtisen kirjoittamassa Elinvoimassa musiikki ja äänet upottavat katsojan eri tavoin ilmastonmuutoskysymyksiin, antaen hänelle kokemisen vapautta.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Maria Säkö