Miten käy musiikin kouluissa?

Musiikin kuuntelukasvatus toteutuu aidoimmillaan elävää musiikkia kuunneltaessa ja kokemuksista keskustellessa. Jyväskylä Sinfonia tavoitti vuonna 2019 kaupungin kaikki kuudesluokkalaiset kulttuuriopetussuunnitelma Kompassin järjestämässä tapahtumassa. © Nikke Isomöttönen

Suomalaisella musiikkiperinteellä ja taidemusiikilla on edessään huolestuttavat ajat, mikäli se on peruskoulujen luokanopetuksesta kiinni. Tuore väitöstutkimus osoittaa, että näiden alojen tuntemus on opettajaksi opiskelevilla heikkoa.

 

Suomalaisen kulttuuriperinteen vaikutteet siirtyvät jo koulujen perusopetuksessa usein taideaineiden välityksellä. Tällä hetkellä tuleva luokanopettaja rakentaa oman kulttuuri-identiteettinsä kuitenkin moninaisista aineksista, sillä ”kansallisuus” sen alkuperäisessä merkityksessä näyttäytyy monelle opiskelijalle epävakaana käsitteenä.

Tämä seikka ilmenee musiikkikasvatuksen väitöskirjassa Pätevä musiikin opettamiseen? (2019), johon haastateltiin lähes 400 luokanopettajaksi opiskelevaa viidestä eri koulutusyksiköstä (Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Rauma ja Tampere).

Perusopetuksen vuosiluokkien 1—6 musiikinopetuksesta vastaavat pääosin luokanopettajat, joista valtaosa suorittaa koulutuksensa aikana vain viiden opintopisteen (5 op) pakolliset musiikin opinnot. Luokanopettajakoulutuksen päätyttyä kaikilla valmistuneilla on kuitenkin muodollinen kelpoisuus toteuttaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita (2014) niin musiikissa kuin muissakin taito- ja taideaineissa. Mutta onko tämä kelpoisuus todellista?

Musiikin opetussuunnitelma edellyttää luokanopettajalta laaja-alaisia musiikillisia valmiuksia, joita etenkin musiikkia harrastamattoman on lähes mahdotonta saavuttaa lyhyen koulutusjakson aikana. Luokanopettajakoulutuksessa joudutaankin väistämättä priorisoimaan opintojen sisältöjä, jotka väitöstutkimuksen perusteella painottuvat perinteisten koulusoittimien soiton pedagogisiin käytänteisiin. Paitsioon jää muun muassa kuuntelukasvatus.

Musiikinopetuksessa oppilaiden tulisi kuitenkin saada tutustua monenlaiseen musiikkiin, niin lasten-, taide- populaari- ja kansanmusiikkiin kuin eri maiden musiikkikulttuureihinkin, mikä ei toteudu pelkästään soittamalla tai laulamalla. Ohjelmiston suunnittelussa tulisi myös huomioida oppilaiden oma kulttuuri ja kulttuuriperinnön vaaliminen. Miten tämä näkyy tulevien luokanopettajien valmiuksissa?

 

Tuntematon suomalainen

Väitöstutkimus osoitti opiskelijoiden tuntevan hyvin heikosti suomalaista taide- ja kansanmusiikkia. Vaikka Sibeliuksen valinta suomalaisen taidemusiikin keskeisimmäksi tekijäksi oli odotettu (80 % vastauksia), ero seuraaviin, Merikantoon (8 %) ja Kuulaan (7 %), oli suuri. Nykymusiikin säveltäjistä mainittiin Saariaho (5 %) ja Rautavaara (4 %), joiden lisäksi muita vaikuttajia olivat mm. Karita Mattila, Esa-Pekka Salonen ja Pekka Kuusisto. Vastauksissa vaikutti merkittävästi opiskelijan musiikkiharrastuneisuus.

Niin ikään tuntemus suomalaisista kansanlauluista osoittautui heikoksi, vaikka esimerkiksi nykyiset musiikin oppikirjat esittelevät kansanmusiikkia monipuolisesti. Opiskelijat osasivat nimetä keskimäärin vain yhden kansanlaulun, ja lähes puolet jätti tyhjän vastauksen. Tunnetuimpia kansanlauluja olivat ”Minun kultani kaunis on” (14 %), ”Sinisiä, punaisia ruusunkukkia” (12 %) ja ”Kaksipa poikaa Kurikasta” (7 %).

Kansanlaulun käsite vaikuttaisi olevan suurelle osalle opiskelijoista vieras tai ainakin epävarma, mikä ilmeni muun muassa kommenteissa ”en ehkä ole varma, mikä täyttää kansanlaulun kriteerit” tai ”en tiedä, mitä kansanlaulu tarkoittaa käsitteenä”. Onkin todennäköistä, että tutkimuksessa ilmennyt opiskelijoiden vahva orientaatio pop- ja rockmusiikin lukuisiin alakulttuureihin syrjäyttää mielenkiinnon ylipäätään taidemusiikkiin ja etenkin kansanlauluihin.

 

Kuuntelukin vaatii kasvatusta

Musiikin opetussuunnitelman (POPS 2014) mukaan musiikinopetuksen tulisi tarjota kaikille oppilaille ”mahdollisuuksia musiikin elämykselliseen kuunteluun sekä ohjata häntä tarkastelemaan musiikillisen maailman esteettistä, kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta”. Musiikkia opettavan luokanopettajan pitäisikin tuntea musiikkia laaja-alaisesti ja olla tietoinen niistä pedagogisista keinoista, joilla oppilaat avautuvat vastaanottamaan musiikkia.

Koska kuulijalle musiikki aukeaa aina hänen omasta elämysmaailmastaan käsin, musiikki on olemassa vain siten kuin yksilö sen kokee. Mikäli opiskelija ei ole saanut aikaisemmin tarttumapintaa – edes luokanopettajakoulutuksessa – taidemusiikkiin, on hyvin vaikea nähdä häntä luomassa musiikinopetuksessa tilanteita, joissa taidemusiikki voisi tuottaa merkityksiä oppilaille.

Onko siis niin, että kuuntelukasvatus toteutuu kouluissa ainoastaan niiden luokanopettajien välityksellä, jotka itse harrastavat musiikkia, joille taidemusiikki on merkityksellistä ja jotka kykenevät myös ohjaamaan oppilaitaan musiikillisten merkitysten kokemiseen?

Myönteisenä seikkana voidaan pitää koulujen yhteistyötä sitä ympäröivien kulttuuritoimijoiden kanssa. Konserttikäynnit tai taiteilija- ja orkesterivierailut kouluilla ovatkin mitä parhainta musiikkikasvatusta, joka saattaa synnyttää oppilaassa oman musiikkiharrastuneisuuden. Tämäntapaista yhteistyötä tulisikin lisätä mahdollisuuksien mukaan.

 

Haasteena globalisaatio

Perusopetuksen määräävinä tekijöinä ovat hyvin pitkälti yhteiskunnan arvot ja odotukset. Lasten ja nuorten elämässä koulu on merkittävä sosiaalista ja kulttuurista identiteettiä muokkaava instituutio, jonka tehtävänä on ollut ylläpitää myös kansallista identiteettiä.

Vahva globalisoituminen on kuitenkin haastanut opetussuunnitelmat ja koulujen toimintakulttuurit laajentamaan käsitystään oppilaiden kulttuurisesta identiteetistä. ”Meillä ei ole enää vahvaa suomalaista kulttuuria, se on sekoittuneempaa”, kuten eräs tutkimuksen opiskelijoista toteaa.

Yhteiskunnan muutosten haasteissa luokanopettaja joutuu pohtimaan, millaista kulttuurista pääomaa hän haluaa välittää oppilailleen, siis mitä tietoja, taitoja ja arvoja hän pitää oppimisen arvoisina. Valinnoillaan luokanopettaja tekee ratkaisevia päätöksiä myös musiikinopetuksen sisällöistä – ovatko esimerkiksi Sibeliuksen ”Finlandia” tai suomalaiset kansanlaulut osa hänen kulttuuriperintöään tai se, osaako oppilas oman maakuntalaulunsa.

Arvostaako nykyinen koulutus suomalaista kulttuuriperinnettä? Jos opettajankoulutukselle on asetettu korkeat kasvatus- ja sivistystavoitteet, eikö suomalaisen musiikkiperinteen tuntemus ole osa tätä sivistystä?

Kun luokanopettaja ei tiedä Maamme-laulun säveltäjää, ei tunnista kuulemansa perusteella ”Finlandiaa” ja tuntee ainoastaan yhden kansanlaulun tai ei edes tiedä, mikä on kansanlaulu, voidaan koulutuksen sidos kulttuuriperinteeseemme asettaa vähintäänkin kyseenalaiseksi. Ja kysyn vielä, miten perusopetus suhtautuu käsitteeseen yleissivistys?

Henna Suomi

 

FT Henna Suomi, työskentelee musiikkikasvatuksen tutkijana Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella Jyväskylän yliopistolla.

Väitöskirja ”Pätevä musiikin opettamiseen? Luokanopettajaksi valmistuvan musiikillinen kompetenssi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden toteuttamisen näkökulmasta” on luettavissa osoitteessa:

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7765-8