MATKA MORROW-MAAHAN

 

Charlie Morrow toteuttaa luovuuttaan ja jakaa onnellisena elämän USA:n ja Suomen välillä puolisonsa, suomentaja Maija-Leena Remeksen kanssa. © Luke Awtry

”Olen aina ollut humoristi ja leikinlaskija”, sanoo suomalaistunut amerikkalaissäveltäjä Charlie Morrow. Helsingin Kohta-taidehallissa avatussa retrospektiivisessä näyttelyssä päästään tutustumaan Morrow’n uraan ja teoksiin musiikkiesitysten, äänitteiden, videoiden, julisteiden ja virtuaalitodellisuuden välityksellä.

 

Näyttelyn avajaisissa kantaesitettiin Morrow’n laulusarja tenorille (Ian Honeyman), käyrätorvelle, kitaralle ja koskettimille. Siinä Morrow lähtee liikkeelle samasta Keatsin kuolemarunosta, jonka ankeisiin sävyihin Benjamin Britten päätti oman Serenadinsa samana vuonna 1942, kun Morrow syntyi. Laulusarja on itsessään eräänlainen tekijänsä elämäntarina ja retrospektiivi: siinä on konserttimusiikkia, rock-oopperaa, Schubert-sovitus, jazzia, äänimaisemaa, raamatullista sodanvastaista julistusta ja soitinteatteria.

”Tyyli vaihtelee, mutta toivon, että matka on sopusointuinen. Viimeisessä laulussa löytyy hiljaisuus ja tässä hetkessä olemisen ilo. Tätä ihmeellistä tunnetta Jerome Rothenbergin runo ylistää, ja juuri niin minä elämän koen”, säveltäjä kertoo.

”Jo teininä 1950-luvulla minä tein kaikenlaisia myöhemmät fluxus-taiteilijat mieleen tuovia kepposia. Soitin koululaisorkesterissa, ja järjestin kerran niin, että sovitulla hetkellä kaikki soittajat puhkesivat yskimään ja röyhtäilemään – ja kun se sitten tapahtui, kapellimestari sai hysteerisen naurukohtauksen! Kerran soitimme Gabrielin sävellyksen äärimmäisesti hidastettuna. Huumori on tavaramerkkini; huippukohtana lienee levyttämäni albumi, jossa kaikki kappaleet olivat koirien laulamia!”

Hauskuttamisen taito oli erinomainen avu, kun Morrow työskenteli mainossävelmien eli jinglejen säveltäjänä. Mutta vaikka Morrow’n taide ei ole aina vakavaa, se on vakavasti otettavaa. Hän on tehnyt yhteistyötä niin kokeellisen musiikin kuuluisuuksien, tunnettujen runoilijoiden kuin pop-tähtien kuten Simon & Garfunkelin kanssa.

Morrow’n oli määrä seurata lääkäri-isänsä ja -äitinsä jalanjälkiä, mutta Columbia-yliopistossa opiskellessaan hän päätti jatkaa opintojaan Mannes-konservatoriossa. Täällä hän sai sävellysoppia Stephan Wolpelta.

”Wolpella oli aivan oma atonaalinen sävellystekniikkansa. Häntä inspiroi Nils Bohrin atomimalli. Hän pohti sävelten liikkeitten logiikkaa ja pyrki luomaan lujan rakenteen, jossa sävelten liikkeet ovat loogisia siirtoja. Tämä teki minuun vaikutuksen, varsinkin, koska olin jo ollut ihastunut Kandiskyn samantapaiseen ajatukseen, että maalauksessa kaikki värit ovat liikkeessä”, Morrow kertoo.

”Se, että Wolpe kirjoitti eräänlaista 12-sävelmusiikkia, on sivuseikka. Minä olen käyttänyt häneltä oppimiani perusperiaatteita kaikissa tyyleissä, joissa olen säveltänyt, jopa pop-musiikissa. Kaikkia töitäni yhdistää jokin syvärakenne: se ei ole iho vaan luut.”

 

1960-luvulla Morrow oli kysytty nykymusiikkitrumpetisti. Hänellä on jo noista ajoista lähtien ollut äänitysstudioita, ja hänen tuotantoyhtiössään syntyi musiikkia ja ääniä mainoksiin ja elokuviin. Kaupallisen musiikin kaavamaisuuksiin turhautuneena Morrow jätti sen taakseen 1980-luvulla ja siirtyi suunnittelemaan julkisten tilojen kuten museoiden ääniä. Viime vuosina hän on kehittänyt kolmiulotteista äänentoistotekniikkaa ja suunnitellut ääniympäristöjä mm. sairaaloille.

”Teemme esimerkiksi sellaisia ääniä, jotka auttavat ihmisiä nukahtamaan teho-osastolla, tai sellaisia, jotka peittävät sairaalan epämiellyttäviä ääniä. Ison aulan hälyistä nappasimme lyhyitä äänikaistaleita ja teimme niistä hassuja pikku rytmi-grooveja.”

Morrow on tunnettu järjestämistään suurista ulkoilmatapahtumista ja seremoniallisista kokoontumisista. Nykyään hän järjestää kesä- ja talvipäivänseisauksina laajoja kansainvälisiä tapahtumia verkon välityksellä. Jo 1970-luvulla hän alkoi toteuttaa maidenvälisiä tilaisuuksia radiokanavilla. Näitä edelsivät kaupunki-happeningit:

”Halusin luoda julkisilla paikoilla esitettävää musiikkia, jonka kuuntelemiseen ei tarvita pääsylippua. Mukana oli muusikoita, tanssijoita ja runoilijoita. 1960-luvulla New Yorkin kaupungin puistoista oli tullut vaarallisia. Kaupunki tilasi ja rahoitti näitä taidetapahtumia, jotta puistoissa oli turvallisempaa! Nämä tapahtumat ylittivät lajien ja taidemuotojen rajat tavalla, jonka musiikin kaupallinen markkinointi kohdeyleisöille on sittemmin tehnyt mahdottomaksi kuvitella.”

Kun jokin kulttuurin muoto käy kaavamaiseksi, Morrow kyllästyy: ”Mainoksista tuli lopulta niin kaavamaisia, että taulukoissa määriteltiin, minkälaisen musiikin tulee säestää takaa-ajoa ja minkälainen musiikki kuvaa oluen janoamista. Luovuudelleni oli aluksi tilaa mainosmusiikissa, mutta tässä vaiheessa siitä oli tullut samanlainen ilmiö kuin akateemisesta sarjallisuudesta.”

Nykyään Charlie Morrow toteuttaa luovuuttaan ja jakaa onnellisena elämän USA:n ja Suomen välillä puolisonsa, suomentaja Maija-Leena Remeksen kanssa. Hän kehuu Suomen säveltäjäyhteisöä: ”Minusta on erityisen hienoa, että aivan erilaisia asioita tekevät taitelijat ovat täällä toistensa työstä kiinnostuneita kollegoita ja ystäviä.” 

Juhani Nuorvala

 

Charlie Morrow: A Gathering’ -näyttely Kohta-taidehallissa 22.12. asti ti-su, Työpajankatu 2 B. Talvipäivänseisaustapahtuma 21.12.