Marzi Nyman saa kameleontin kalpenemaan

© AKI-PEKKA SINIKOSKI

Moni on nähnyt Marzi Nymanin joko lavalla tai televisiossa, onhan hän soittanut niin Nylon Beatin, Apulannan ja Tapiola Sinfoniettan kuin Tarja Turusen, Kalevi Kiviniemen ja Pekka Kuusistonkin kanssa. Harva kuitenkaan tietää, miten monipuolisesta muusikosta on kyse.

 

Lohjalla syntynyt Markus Nyman oli vielä lukiossa, kun kapusi Suomen suurimmille festarilavoille Nylon Beatin riveissä ja astui tv-studion parrasvaloihin Joonas Hytönen Show’n bändissä. Kohta häntä nähtiin keikoilla niin Apulannan ja Leningrad Cowboysin kuin UMO Jazz Orchestrankin kanssa, ja yhtäkkiä kaikki luulivat tuntevansa Marzin. Tyhjästä kitarakomeetta ei vuosituhannen taitteessa kuitenkaan noussut.

Pianolla aloittaneen musikantin isä Hannu Nyman oli ollut vuonna 1966 yksi Pro Fiden perustajajäsenistä, ja erilaiset sävelmät rytmittivät perheen arkea ja juhlaa. Tapiolan lukiossa Marzille opetti kitaran soittoa Jarmo Saari, jonka kanssa hän päätyi sittemmin laulaja Anna-Mari Kähärän orkesteriin viulisti Pekka Kuusiston ja rumpali Zarkus Poussan kanssa. Tärkeänä opinahjona alle kaksikymppisestä lukien palvelivat myös Oriveden opiston vuotuiset orkesterileirit.

”NOK oli kesäisin osoitteeni kymmenen vuotta”, nyt 39-vuotias Nyman kertoo. ”Olin vielä alaikäinen, kun ystäväni Aleksi Haapaniemi puhui minut mukaan. Hän kehotti pistämään paperit sisään lyömäsoitinpuolelle ja satuilemaan hakemukseen jotain soittokokemusta. Minähän tottelin! Se oli käänteentekevää aikaa, psyyke oli kuin imupaperia, melkein jokainen asia kiinnosti ja kaikki tarttui mieleen.”

Siihen saakka lähinnä uskonnollisten laulujen ja osin setänsä avulla löytämänsä kitaravetoisen tykityksen marinoima Marzi muistelee lämmöllä ensikosketustaan klassisen musiikin maailmaan.

”Marssin Orivedelle saavuttuani liikuntasaliin, jossa koottiin lyömäsoittimia kovaa vauhtia. Paikalla olivat Tatu Ferchen, Tomi Wikström, Jyri Kurri… Mahtavia tyyppejä, joista tuli muutaman vuoden sisällä vakionaamoja merkittävimpiin meikäläisiin orkestereihin. Jenkkeihin isoihin kuvioihin päätynyt Korpelan Pete oli myös siellä ja totta kai Arttu Takalo, josta tuli tärkeä ystävä ja jonka kanssa tein myöhemmin vaikka mitä Samuli Edelmannin iskelmästä XL:n jazzrockiin.”

Heti ensimmäisten harjoitusten vetäjä oli kovaa kaliiperia.

”Kun Hannu Lintu marssi luokkaan, Arttu löi minulle kapulan kouraan ja opasti kirjaimellisesti kädestä pitäen, mihin lyödään, miten ja koska. Ensin pelotti, mutta hyvin meni. Lyömäsoitinpultti on niin armoton, että siellä oppi paljon. Jos riviviulisti pumppaa aika pahankin vikaäänen johonkin paikkaan, harva sitä huomaa. Mutta vedäpä triangeliin vähänkin väärään aikaan, niin kaikki kääntyvät katsomaan!”

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

teksti: Petri Silas

JAA
Edellinen artikkeliRavel
Seuraava artikkeliOlennaista, osuvaista