Maalaus soi

Paul Klee poseeraa kotiateljeessaan.

 

Paul Klee on värien orkestroija, maalauksellisen polyfonian rakentaja ja joskus myös musiikillisten aiheiden tulkitsija. Hänen töissään silmän kuva voi olla fermaatin merkki, ja rivissä seisovat puut voivat olla nuotteja. Musiikilliset viittaukset ovat monensuuntaisia, ja taiteen mestari vaikutti myös musiikkiin.

 

Paul Klee (1879 – 1940) oli viime vuosisadan alkupuolen kuvataiteen suurmestareita, etsijä ja löytäjä ja vaikuttaja. Hänen tuotantonsa on laaja, joku on laskenut, että se koostuu 8926 teoksesta, joku toinen on päätynyt lukuun 9800. Monien teosten nimet liittyvät tai tuntuvat liittyvän musiikkiin, niin myös itse työt.

Mikä oli Kleen suhde musiikkiin? Se oli elämäkertatietojen perusteella alusta alkaen läheinen. Hänen isänsä oli opettajanvalmistuslaitoksen musiikinopettaja, äiti laulajatar, ja poika aloittikin viuluopinnot varhain. Klee soitti kotikaupunkinsa Bernin sinfoniaorkesterissa ja oli sittemmin vuosisadan alussa orkesterin haluttu avustaja ja vuodesta 1906 jonkin aikaa kuukausipalkkainen orkesterilainenkin. Hän oli soittamassa esimerkiksi kaikkia Beethovenin yhdeksää sinfoniaa, Händelin Messiasta, Mozartin ja Brahmsin requimeja, Mendelssohnin ja Brahmsin sinfonioita. Richard Straussin johdolla Klee oli soittamassa Bruckneria, Beethovenia ja Straussia itseään. Hän kirjoitti musiikkiarvosteluja berniläisiin lehtiin ja soitti ystäviensä kanssa kvartettoja ja trioja.

Klee soitti orkesterissa sen esittäessä pianisti Ferruccio Busonin kanssa Carl Maria von Weberin Konserttikappaletta. ”Subjektiivinen mutta hyvin suuri taiteilija… Busonin fraseeraus on oma lukunsa. Me olemme täysi yli kuudenkymmenen miehen orkesteri mutta emme pärjää noille kymmenelle sormelle”, Klee kirjoitti vuoteen 1918 pitämäänsä päiväkirjaan, jossa musiikista puhutaan tuon tuosta. Sellisti Pablo Casalsista hän kirjoitti kategorisesti: ”Suurenmoisimpia koskaan eläneitä muusikkoja.” Viulisteista hän kiitti kauneimmin Fritz Kreisleria. Don Giovanni oli hänen lempioopperansa, Debussyn Pelleas ja Melisande ”kaunein ooppera Wagnerin jälkeen”.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Matti Suurpää