Linna kohoaa vedestä noustakseen siivilleen

Aulis Sallisen Linna vedessä sai toisen tulemisensa Naantalin musiikkijuhlilla.

Linna vedessä, kronikka solisteille ja kamariorkesterille. Sävellys Aulis Sallinen, runoelma Lassi Nummi. Kapellimestari Ralf Gothóni; Tiina-Maija Koskela, sopraano; Tuija Knihtilä, mezzosopraano; Jussi Myllys, tenori; Tommi Hakala, baritoni; Jukka-Pekka Palo, lausuja. Naantalin kirkko 12.6.

 

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi kirvoitti kansamme taiteilijakaartista julkisuuteen sellaisen määrän teoksia ja esityksiä, että tokkopa mikään muu tilanne on näillä main sellaista saanut aikaan, ja kuten aina, aika näyttää eteenpäin mataessaan, mikä kunkin yksittäisen aikaansaannoksen kohtalo on – jäädä eloon eli osaksi ohjelmistoa vai sumeta, hiipua historian armeliaaseen hämyyn.

Viime kesänä Savonlinnassa kantaesitetty Aulis Sallisen Linna vedessä otti Naantalin musiikkijuhlilla tärkeän askelen kohti valoa: se esitettiin ensiluokkaisin voimin monilukuiselle yleisölle – toinen esitys on tärkeä etappi musiikkiteoksen eloonjäämiskamppailussa, ja kolmas onkin jo triumfi.

Kun nyt sanon, että Linna vedessä on vanhan miehen kirjoittamaa musiikkia, se tulkitaan varmasti enshätään väärin. Sitä se kuitenkin rehellisesti sanottuna mielestäni on – valtaosin elegistä, hidasta, retrospektiivistä ja raakoja kontrasteja karttavaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Matti Lehtonen