Kulttuurin puolesta kuntavaaleissa

 

Kuntavaalit lähestyvät, ja äänestäjien valinnoilla on enemmän tai vähemmän suora vaikutus myös paikalliseen kulttuurielämään. Kulttuuri näkyy vaaliohjelmissa useimmiten isompien asioiden kylkiäisenä, vaikka sen tärkeydestä korulauseita sorvataankin.

Jos äänestäjä haluaa pitää kulttuurin puolta ja varmistua siitä, että ehdokas on samalla asialla, se vaatisi selvittämistä: miten valtuutetut ja heidän puolueensa ovat kulttuuria koskevissa asioissa menetelleet? Mitkä ovat uuden ehdokkaan omat intressit tältä saralta?

Harva kulkee vaalityössä suoranaisesti kulttuurikärjellä, ja ehdokkaiden joukossa on vain harvoja ammatillisen kulttuuritaustan omaavia. Sellaisiakin silti on. Rondo lähetti kysymyksiä kolmelle kulttuurin parissa työskennelleelle ehdokkaalle eri puolilta maata.

Kysymykset ovat:

1. Miten perustelet kulttuurin tärkeyden ja roolin osana kaupungin palveluja niille kaupunkilaisille, jotka eivät kuulu sen aktiivisiin kuluttajiin? 

2. Miten haluaisit konkreettisesti kehittää kotikaupunkisi kulttuurielämää? Näetkö siinä joitakin erityisiä ongelmakohtia, joihin poliitikoilla olisi valtaa puuttua?

3. Millaisia keinoja kaupunginvaltuutetulla mielestäsi on pitää kulttuurin puolia päätöksenteossa (esim. lobbaus tai asioiden nostaminen oma-aloitteisesti käsittelyyn)? 

 

Minna Lindgren, kirjailija ja toimittaja, Helsinki (vihr.)

1. Ymmärrän kulttuurin ja vapaa-ajan laajaksi kokonaisuudeksi, joka tuo ihmisille sisältöä ja merkitystä elämään. On tärkeätä, että jokaisella on mahdollisuus mielekkääseen vapaa-aikaan kulttuurin parissa, ja tämä ajatus sisältyy minusta Vihreiden vaaliohjelmassa mainittuun “mielen hyvinvointiin”. Korona-aika on tehnyt kaikille selväksi, miten elintärkeitä ihmiselle ovat kulttuurin monet eri palvelut. Kysymys on pohjimmiltaan tavasta olla ihminen, ja siten kulttuuriin satsaaminen on mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyvä teko. On hyvä myös muistutella, että satsauksena yksi euro kulttuuriin tuottaa laskutavasta riippuen 3–6 euroa takaisin.

2. Helsinki on erinomainen kulttuurikaupunki ja maan toiseksi suurin kulttuuria tukeva taho valtion jälkeen. Täällä tuetaan monipuolisesti kulttuuria, ja kaupungilla on paljon erilaisia tiloja, tapahtumia, keinoja ja mahdollisuuksia rikastaa asukkaittensa elämää. Korona-ajan jälkeen suurin ongelma on se, miten kulttuurielämä herätetään henkiin. Tarvitaan monenlaisia apu- ja tukikeinoja. 

Konkreettisia, jo olemassa olevia kulttuuripolitiikan tavoitteita Helsingissä ovat mm. indeksikorotusten saaminen takaisin kulttuuribudjetteihin, Tanssin talon käyttöbudjetin määrittäminen riittävälle tasolle, lasten taideharrastuksiin satsaaminen (mm. esitys musiikkikasvatuksesta päiväkodeissa sekä valtion rahoittaman pilottihankkeen ilmaisten harrastusten järjestämiseksi kouluissa tukeminen ja laajentaminen), Helsingin Taidemuseon alaisen Biennale 2021:n mahdollistaminen, Helsingin tuen määrittäminen valtion Arkkitehtuuri- ja Designmuseolle sekä soteen liittyvän taidetoiminnan syventäminen.

3. Kaikki keinot on käytettävä: henkilökohtaiset suhteet, oman valtuustoryhmän lobbaaminen, muiden ryhmien kanssa keskusteleminen, lautakunnat, virkamiehet, järjestöt, alan yhdistykset ja toimijat, media – suuri koneisto ei saa lannistaa kulttuurin puolesta taistelijaa. Yksittäisten aloitteiden tehtailu kaupunginvaltuustossa ei ole tehokkain tapa edistää asioita. Mitä suurempi hanke, sitä laajempi on oltava sen tuki valtuustossa, valtion virastoissa ja alan toimijoiden keskuudessa. Tavoitteeni on pitää monin tavoin kulttuuri esillä poliittisessa keskustelussa, jossa se usein unohtuu muka tärkeämpien asioiden alle. 

 

Jorma Silvasti, oopperalaulaja, Savonlinnan oopperajuhlien entinen taiteellinen johtaja, Savonlinna (kok., sit.)

1. Kulttuurin on osoitettu edistävän ihmisten jaksamista ja henkistä hyvinvointia. Mielestäni on loogista vetää tästä johtopäätös, että se vaikuttaa alentavasti sosiaali- ja terveysalan kustannuksiin kunnissa. Tärkeää on mielestäni ymmärtää kulttuuri-sanan sisältö. Minulle se tarkoittaa myös mm. ns. ”ruumiinkulttuuria”.

2. Savonlinnan kulttuuritarjonnan haaste on sen jakautuminen näkyvimmiltä osiltaan kesäkauteen. Kunnan tehtävä on toimia mahdollistajana ympärivuotisesti. Lisäksi minulle on syntynyt kuva, että Savonlinnan paikallisten toimijoiden tarjonnassa olisi koordinoinnin puolesta paljon kehitettävää.

3. Kuntalaiset valitsevat valtuutetut tehtäväänsä, ja valituksi tulleet toimivat äänestäjien linkkinä päätöksentekoon. Totta kai yksi päätehtävistä valtuutetuille on seurata ja kuunnella kuntalaisten näkökulmia asioiden tilasta ja välittää ne eteenpäin. Valtuutetun aloitteet ovat totta kai tärkeitä omien, hyvin punnittujen johtopäätösten kypsyttyä niiden saamiseksi kaupungin päätöksenteon pohjaksi. Tärkeää on kuitenkin myös ymmärtää ja hyväksyä se tosiasia, että aina ei voi voittaa.

 

Anne Välinoro, kulttuuritoimittaja ja nukketeatterintekijä, Tampere (vihr.)

1. Kulttuuripalvelut ovat osa yleistä hyvinvointia. Varsinkin nyt korona-aikana ihmiset ovat kokeneet niiden poissaolon jopa mielenterveyttä horjuttavana asiana. Me tarvitsemme sivistystä, elämyksiä ja taiteen eksoottista aivoruokaa. Tampereella pääkirjasto on tarjonnut jopa kausikortteja Filharmonian konsertteihin ja ammattiteattereiden esityksiin.
Kult
tuuri on ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä. Jos siitä jättäytyy pois, saattaa tarvita korvaavia palveluja terveydenhoidon puolelta. Aktiivinen kulttuuripalvelujen kuluttaminen vähenee vanhuudessa luonnollisista syistä. Silloin on viimeistään ilo, että palvelutaloon tai hoivakotiin poikkeaa kunnan maksama taiteilija oman esityksen kanssa.

2. Taiteilijoiden työtiloista käydään Tampereella ikuista vääntöä. Taiteilijat työskentelevät mielellään yhteisömäisissä oloissa, joissa voi poiketa vaihtamaan ajatuksia naapuritilan tekijän kanssa. Tampereelta löytyy kyllä muokattavissa olevia entisiä teollisuus- tai liiketiloja, jotka taiteilijayhteisöt voisivat yhdessä suunnitella ja jopa remontoida vuokranantajan kanssa käyttöön sopiviksi kaupungin tuella.
Tampereella tarvitaan isojen kulttuurilaitosten rinnalle paljon nykyistä enemmän jalkautuvaa, eri elämäntilanteissa olevien ihmisten luo menevää taidetoimintaa ja siihen kaupungin tuki. On vietävä esityksiä sinne, mistä asukkaat eivät pääse kulttuuripalvelujen pariin.
Olen pohtinut, voisiko uudiskohteissa ns.
prosenttiperiaate toimia myös esittävän taiteen puolella. Prosentti julkisen rakentamisen kustannuksista ei aina menisikään kiinteisiin taideteoksiin, vaan se 20100 000 euroa budjetoitaisiin teatteri-, musiikki- ja elokuvaesityksiin usealle vuodelle.

3. Aloiteoikeus on valtuutetun työtä. Harkituilla aloitteilla on painoa enemmän kuin kerran kuukaudessa pähkäistyillä. Aloitteita varten voi jo etukäteen kerätä adressia tai testata ideaansa vaikka omalla Facebook-sivullaan.
Jos haluan Tampereen Jalkasaaren uimarannasta Suomen stand upin ja stand up -melonnan elokuisen keskuksen Tampereen Teatterikesän ajaksi, kyselen varmaan ensin Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahlin, stand-up-taiteilija Riku Suokkaan ja Anitta Ahosen, ison A:n mielipidettä asiaan enkä vain luota omaan intuitiooni ja suppilautaani.
Uskon
, että Tampereen Vihreillä on vahva tuki valtuutetuilleen kaikissa kulttuuritarjontaa uudistavissa hankkeissa ja varsinkin nyt Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun alla.
Tampereen suosio Suomen johtavana muuttovoittokaupunkina perustuu suurelta osin erinomaisiin kulttuuripalveluih
in. 

Harri Kuusisaari