Kollektiivin voimalla

Kitaristi ja säveltäjä Tapio Ylinen toteutti uusimmat biisinsä erikoisella metodilla: antamalla ne jatkokäsittelyyn kuudelle muulle.

 

Juuri ilmestynyt teemalevy Mortality on vahva näyttö primus motoriltaan. 39-vuotias tamperelainen Tapio Ylinen kasasi ykkösrivin jazzmuusikoista sekstetin, jonka jäsenet hän innosti lisäksi hiomaan nipun demojaan valmiiksi sävelmiksi. Kyseessä on siis kollektiivi sanan varsinaisessa merkityksessä. Eikä mikä tahansa kollektiivi.

Mukana ovat trumpetisti Verneri Pohjola, pianisti Aki Rissanen, saksofonisti Pauli Lyytinen, kitaristi Jere Haakana, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Tästä projektista Ylinen halusi astua muusikkona syrjään. Hänellä riittää tekemistä musiikin parissa muutenkin – ja on riittänyt jo pitkään. Ylinen julkaisee musiikkia Eclipse Music -levy-yhtiönsä kautta ja järjestää saman otsikon alla klubi-iltoja. Painotus molemmissa on progeen ja jazziin. Hän myös soittaa muutamassa bändissä. Näistä näkyvin on Pink Floyd -tribuuttibändi PULSE, joka järjesti hiljan melko spektaakkelin Pyynikin urheilukentälle.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Petri Silas