Kielo Kärkkäinen – pientä, mutta silti suurinta

 

Kielo Kärkkäinen haluaa musiikin lisäksi nauttia teksteistä, ajatuksista niiden takana ja sanoilla leikkimisestä. © Laura Happo

Lauluntekijä Kielo Kärkkäinen torjuu ajan kurimusta keskittymällä pieniin asioihin, nauttimalla yhteisistä kokemuksista ja etsimällä hanakasti uusia suuntia.

 

Kolmisen vuotta sitten debyyttialbuminsa Tule julkaisseen Kielo Kärkkäisen ilmeisin viitekehys on folk. Vain siihen ei Tampereelta operoiva 34-vuotias lauluntekijä kuitenkaan tahdo lukittua.

Sellon ja orkesterimusiikin parissa Riihimäellä kuluneen lapsuuden jälkeen tekijyyyttä ovat osaltaan määrittäneet vaihto-oppilasvuosi Costa Ricassa ja jazz-opinnot Espanjassa. Innostuksen juurelta löytyy legendaarinen tulkitsija.

”Ihastuin lapsena Ella Fitzgeraldin suvereniteettiin, tai ehkä silloin vain nautin näennäisen helppouden virrasta, äänen resonanssista, rytmitajusta ja kiinnostavissa harmonioissa surffauksesta”, Kärkkäinen kertoo.

”Runouden ihmeellisyys avautui myöhemmin, ja nupullaan olevalle laulajalle oli mieletöntä tajuta, että musiikin lisäksi saa nauttia myös teksteistä, ajatuksista niiden takana ja sanoilla leikkimisestä.”

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi