Joulu ainainen

 

Seimen äärellä on Gerard Van Honthorstin maalaus vuodelta 1622.

Joulumusiikissa on kautta aikain yhdistynyt kristillistä ja pakanallista perinnettä. Vielä 1900-luvun alussa taidesäveltäjät kokivat joululaulujen säveltämisen vaivan arvoiseksi, mutta myöhemmin tehtävään ovat tarttuneet enemmän populaarimuusikot. Joulumusiikin historia piirtyy monipolvisena, ja sen nykyisyys on pitkälle perinteiden nostalgiaa.

 

Ensimmäiset tunnistetut joululaulut ovat peräisin roomalaisajalta. Varhaisimpana mainitaan Gloria in excelsis Deo (Kuului laulu enkelten), joka määrättiin laulettavaksi jouluyön messussa vuonna 129. Varhaisimmat maininnat Jeesuksen syntymäajasta joulun tienoilla tulevat tosin vasta myöhemmin.

Milanon piispa Ambrosiukseen (n. 340–397) yhdistetty Veni redemptor gentium (Tule, kansojen vapahtaja) on myös yksi vanhimpia joululauluja. Lähtökohdiltaan se oli pyhää kolminaisuutta puolustava, kerettiläisiä areiolaisia vastaan suunnattu teos.

Veni redemptorin vaiheet kertovat joulumusiikin kuljettamasta kulttuurisesta dna:sta: Luther saksansi hymnin 1500-luvulla koraaliksi Nun komm, der Heiden Heiland (ev.lut. virsikirjan 16: Jeesus Kristus meille nyt), joka tunnetaan Bachin kantaateista. Hymniaiheet esiintyvät myös laulussa Veni Creator Spiritus, joka päätyi Mahlerin kahdeksannen sinfonian alkunumeroksi.

Ensimmäisen varsinaisen joululaulun nimitystä tavoittelee 300-luvulla eläneen roomalaisen virkamiehen ja kristityn runoilijan Prudentiuksen Corde natus ex parentis (”Isän sydämestä syntynyt”), joka yhdistettiin keskiajalla Piae cantionesissa esiintyvän Divinum mysteriumin sävelmään. Vuosisatojen halki polveutuneet teksti- ja sävelaiheet kertovat, että joulua on aina haluttu viettää perinteisesti.

 

Joulupukki kerettiläisten kimpussa

Jeesuksen syntymästä ei kristinuskon alkuvuosina vallinnut yhteisymmärrystä. Ensimmäiset kirkkoisät eivät merkinneet joulua kirkkokalenteriinsa ja osa heistä piti syntymäpäivien juhlintaa pakanallisena. Aihetta käsiteltiin vuonna 325 Nikean kirkolliskokouksessa, jossa väittely kiihtyi nujakaksi, kun joulupukin esikuvana pidetty Pyhä Nikolaus ja kerettiläiseksi tuomittu pappi Areios ottivat yhteen.

Kirkolliskokouksen päätöksissä vahvistettiin Kristuksen syntymäpäivä 25.12. sekä pyhä kolminaisuus edelleen käytössä olevassa Nikean uskontunnustuksessa. Suuren juhlan luonteen kristillinen joulu sai vasta vuoden 800 joulupäivänä, kun paavi kruunasi ”Euroopan isän”, Kaarle Suuren Pyhän roomalaisen keisarikunnan keisariksi. Bysantissa tapahtumaa ei tunnustettu, ja joulukin vakiintui juliaanisessa kalenterissa tammikuun alkuun, jossa Venäjän ortodoksit sitä juhlivat.

Kristillistä joulua edelsivät erilaiset pakanalliset talvipäivänseisauksen juhlat. Päivän pitenemistä juhlittiin jo esihistoriallisena aikana ja eri kulttuureissa eri puolilla maailmaa. Roomalaisten Saturnalia oli maanviljelyksen jumalalle omistettu hedelmällisyyskarnevaali, jossa annettiin lahjoja, jaettiin ilmaiseksi ruokaa ja orjat ja isännät vaihtoivat paikkaa.

Etymologia kertoo pakanallisen joulun vetäytymisestä pohjoiseen. Englanninkielen ”christmas” viittaa Kristuksen messuun ja saksan ”Weihnacht” pyhiin öihin. Suomen kielen ”joulu” polveutuu sen sijaan muinaisesta germaanis-skandinaavisesta ”Yule”-sanasta, josta juontuu myös sana ”juhla”. Pohjolassa Norjan kuningas Haakon ”Hyvä” siirsi vasta 900-luvulla perinteisen Yule-juhlan kristilliselle paikalleen.

Joulumusiikissa on kautta aikain yhdistynyt kristillistä sekä enemmän tai vähemmän pakanallista perinnettä. Kaarle Suuren kruunajaisten jälkeen läntiset kuninkaat juhlivat joulua näyttävillä pidoilla, joita varten pyydettiin villisikoja ja teurastettiin sadoittain härkiä ja lampaita.

Juhlissa lauloivat ja tanssivat minstrelit, joiden vaatimattomammat versiot kiersivät taloista taloihin lauluja esittämässä. Joululauluja tarkoittava ranskankielinen carole viittasi alun perin piiritanssiin, jonka perinne on säilynyt mm. Ruotsissa.

Englantilainen kuoro joulutunnelmissa. Suomen musiikillisen joulunvieton erityispiirre ovat Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuudet. © Shutterstock

 

Jouluvirsii veisatkaam

Keskiajalla Fransiskus Assisilainen kannusti erillisten, usein kansankielellä esitettävien joululaulujen käyttöön. Niitä ei esitetty niinkään kirkoissa vaan ystävien ja suvun kesken. Se kertoo joulunvieton kasvaneesta sosiaalisesta luonteesta ja perhekeskeisyydestä, joka liitettiin lapsen syntymän juhlintaan. Fransiskaaniveli John of Grimstone tallensi vuonna 1372 jouluballadin As I lay on Yule’s night, vastasyntynyttä tuudittavan kehtolaulun, jonka nimeen on kirjattu joulun vanha nimitys.

Tällaisia joululauluja suosi myös Martti Luther, jonka jouluvirsi Enkeli taivaan (Vom Himmel hoch) on nykyisin suositumpi kuin sävellysvuonnaan 1535. Kansankielen ja latinan sekoituksesta on puolestaan hyvä esimerkki In dulci jubilo, jota Hemminki Maskulainen suomensi ”Nyt on isoi ilo, maailman Messias maca in praesepio”.

Joululaulujen voima kuvastuu Theodoricus Petri Ruthan vuonna 1582 toimittamasta Piae cantiones -kokoelmasta, jossa ne muodostavat suurimman yksittäisen osaston. PC:n laulut periytyivät enimmäkseen eri puolilta keskiaikaista Eurooppaa, mutta ne olivat olleet pitkään käytössä katolisessa Suomessa. Yksi kokoelman julkaisijoiden tavoitteista lienee ollut perinteiden turvaaminen reformaation kuohuissa.

Kokoelmasta tunnetuimpia joululauluja on Resonet in laudibus, virsikirjasta tuttu Kaikki kansat riemuitkaat. Sen eri versiot muistuttavat, että renessanssin joulusanoma oli yhtä aikaa universaali ja kotoinen, kuten Hemminki Maskulaisen suomennos 1600-luvun alusta kertoo: Lauluja nyt laskekaam’, Jumalasta jutelkaam’, jouluvirsii veisatkaam”.

Piae cantionesin joululauluista välittyy iloinen valon juhla pimeyden keskellä. Personent hodie kutsuu lapset mukaan ilonpitoon: “Lapsed caicki laolacatt, tänäpän tantzacatt, kiitos virttä veisadcatt.”

Popyhtyeidenkin versioimaa Gaudetea käytettiin kulkuelauluna: “Iloidcam ja reimuidcam: Christus on ilmandun. Ilo virsii veisadcam, neidzest on hän syndyn.”

Puer natus in Betlehem iloitsee lapsen syntymästä ja vahvistaa tapahtuman teologiset kiinnekohdat, neitseellisen sikiämisen ja Pyhän Kolminaisuuden.

Michael Praetoriuksen jouluaiheisista sävellyksistä ja sovituksista 1600-luvun alkupuolella huokuu joulujuhlan viaton optimismi, johon 30-vuotinen sota heitti synkän varjon. Praetoriuksen joululauluissa on italialaisten madrigaalien kamarimusiikillista henkeä, joka säteili kaukaiseen Pohjolaan. Magnificat soi kursailematta kansankielisenä, ja Lutherin jouluvirren ilosanoma laskeutuu korkeuksista suloisena solinana, jonka runsas kuviointi tuo mieleen joulukuusen koristelun.

Kristuksen syntymää ennustava Es ist ein Ros’entsprungen tunnetaan parhaiten Praetoriuksen kukkeana versiona. Joulua vastustaneet natsit sanoittivat kappaleen uudelleen kannustaakseen perheenäitejä tuottamaan lisää tykinruokaa. Aihe toistuu Brucknerin joulumotetissa Virga Jesse, ja monipuolinen pop-artisti Sting on laulanut puhkeavasta ruususta oman versionsa.

Katolisessa perinteessä Puer natus est -sävelmä antoi aiheen monille messuille, tunnetuimpina esimerkkeinään Thomas Tallisin ja Francesco Guerreron sävellykset. Yhtenäiseksi sävellettyjä joulumessuja on syntynyt pitkin historiaa, esimerkiksi Ranskassa Marc-Antoine Charpentierista Camille Saint-Saënsiin. Sitä enemmän on sävelletty Marian ylistysvirttä eli Magnificatia, josta löytyy esimerkkejä Dufaysta Bachiin ja edelleen Pärtiin. Samaa Luukaksen evankeliumin tekstiä käytetään myös ortodoksisessa aamupalveluksessa, esimerkiksi Rahmaninovin vigiliassa.

Joulu ei ole houkutellut katolisiakaan säveltäjiä monumentaalisävellyksiin samassa määrin kuin pääsiäinen. Tyypillisempi on pienimuotoinen joulumotetti, malliesimerkkinä Victorian tai Byrdin O magnum mysterium ja Palestrinan tai Sweelinckin Hodie Christus natus est.

Lucian päivän viettoa Ruotsissa. Lucia-perinne juurtui varhaisessa vaiheessa myös Suomeen. © Shutterstock

 

Oratoriot ja tähtipojat

Joulu vetosi barokkiajan intoon juhlistaa ja koristella tapahtumia. Oratorioissa ja kantaateissa lähtökohdaksi tulivat evankeliumien kuvaukset Jeesuksen syntymästä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Schützin Jouluhistoria ja Bachin jouluoratorio, joka on kuuden kantaatin sarja. Ranskassa tämä perinne yltää Charpentierista Berliozin kautta Honeggeriin ja Martiniin. Onpa jouluoratorion säveltänyt filosofina paremmin tunnettu Friedrich Nietzschekin.

Barokin soitinmusiikissa evankeliumikuvaus keskittyi ”joulupastoraaliin”. Corellin ”Joulukonsertto” op. 6/8, Charpentierin Noëls sur les instruments, Vivaldin Sonata al Santo Sepolcro, tai Manfredinin Concerto grosso op. 3/12 “per il Santissimo Natale” ovat esimerkkejä soitinidyllistä, jonka ytimenä on usein siciliano-rytminen kehtolaulu, perinteisen seimikuvaelman musiikillinen vastine.

Tästä rauhaa huokuvasta ja lempeästi tanssivasta rytmistä tuli monen joululaulun perusta – esimerkiksi Franz Gruberin Jouluyö, juhlayö liukuu verkkaisen siciliano-rytmin tahtiin.

Joulunvietolla oli jo 1600-luvulla vastustajansa. Puritaanit kielsivät joulumenot Englannissa ja myöhemmin amerikkalaisissa siirtokunnissaan. Myös valistusaika koki joulumenot vieraiksi, ja klassisilta säveltäjiltä on säilynyt vähän merkittäviä jouluteoksia. Ranskan ensimmäisessä tasavallassa joulu poistettiin kalentereista, kuten myöhemmin Neuvostoliitossa ja DDR:ssä.

Kansanomaisia jouluperinteitä ei katsottu 1700-luvulla hyvällä. Helsingistä on vuodelta 1797 oikeuden päätös, joka kieltää jokaista valepukuista henkilöä, tähtipoikaa ja joulupukkia kiertelemästä ja pihoihin ja taloihin menemästä 20 hopeataalerin sakon uhalla.”

Kodista kotiin kiertävä tiernapoikatraditio voimistui 1800-luvulla, jolloin joulumusiikki alkoi keskittyä yhä selvemmin perhepiiriin. Joulusta tuli kotoinen juhla, ja joulumusiikkia alkoivat hallita joululaulut, joita laulettiin yhdessä. Joulukirkon ja uskonnollisuuden rinnalle vakiintuivat porvariskodeissakin joulukuusi, joululahjat, joulukoristeet, jouluateria ja joulukortit, jotka korostivat juhlan maallista ja sosiaalista puolta.

Se laski uudelleen valloilleen joulunvieton pakanallisia piirteitä, jotka olivat pitäneet pintansa vuosisatojen halki. Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen joulussa keskitytään kristillisten menojen sijaan oluen juontiin, tunnetun tuhoisin seurauksin:

Simeoni: Et salli siis laulettavan virrenvärssyä jouluillan kunniaksi? Juhani: Eihän meistä ole laulajiksi, velikulta. Lauletaan ja luetaan sydämissämme, joka onkin Jumalalle otollisin uhri. – Mutta tuossa taasen olutkiulu, kuohuva ja vaahtoova kuin Kyrön koski.”

Tiernapojat ovat keskeinen osa joulun musiikillista perintöä. Tässä Tiernapoikia Oulussa vuonna 1946.

 

Romanttinen joulu

1800-luvulta periytyy suuri osa edelleen suosituista joululauluista, jotka alkoivat yhä enemmän vaeltaa maasta toiseen. Oi kuusipuu (O Tannenbaum) oli alkuaan saksalainen rakkauslaulu, joka muuttui 1800-luvulla joululauluksi. Adeste fidelisin teksti juontaa ainakin 1600-luvulle, mutta sävelmä on yhdistetty 1700-luvulla mm. John Wadeen, Händeliin ja Gluckiin. Heinillä härkien kaukalon on peräisin 1600-luvun Ranskasta ja Maa on niin kaunis nykyisin Puolaan kuuluvasta Sleesiasta.

Pitkään vaeltaneet laulut kiteytyivät kiinteään muotoon painetuissa joululaulukirjoissa. Esimerkiksi vanhat englantilaiset joululaulut God Rest Ye Merry, Gentlemen, First Noël ja Hark! The Heralds Angel Sing ikuistuivat nykyisin tunnistettavaan muotoonsa William Sandyn vuonna 1833 julkaisemassa vanhojen ja uusien joululaulujen kokoelmassa.

Joululaulua lähestyttiin 1800-luvulla myös taidegenrestä käsin. Kestävin saavutus taitaa olla Peter Corneliuksen Weihnachtlieder-sarja, mutta esimerkiksi Schubert, Schumann tai Brahms eivät joululiedejä säveltäneet. Adolph Adamin Jouluyö on harvinaiseksi jäänyt esimerkki oopperabravuurilla silatusta joululaulusta, jota aikalaiset sen vuoksi kritisoivat. Edesmenneelle isoäidilleni siitä kelpasi vain Jussi Björlingin ruotsiksi laulama levytys (O helga natt).

Joululaulut saivat Suomessa 1800-luvulla kansallisen latauksen. Sen seurauksena suomalainen ja ruotsalainen joululauluperinne on verraten erilainen, vaikka yhteistäkin ainesta on. Itäisen naapurin koljadat ovat sen sijaan jääneet meillä tuntemattomiksi.

Suomalaisen joululaulun klassiseksi aikakaudeksi voi luonnehtia 1800-luvun loppua ja 1900-luvun alkua, joka oli myös kuoro- ja koululaulujen kulta-aikaa. Tuona aikana syntyi suuri osa niistä joululauluista, joita yhä lauletaan kodeissa, kuorokonserteissa ja yhteislaulutilaisuuksissa.

Tyyppiesimerkkejä ovat Collanin Sylvian joululaulu, Maasalon Joulun kellot, Kotilaisen Varpunen jouluaamuna, Madetojan Arkihuolesi kaikki heitä ja Wartiovaara-Kallioniemen Tonttu. Meillä syntyi jo varhain erityisesti lapsille suunnattuja joululauluja.

Jean Sibelius kokosi vuonna 1915 viisi eri aikoina syntynyttä joululauluaan yhdeksi kokonaisuudeksi, jolle hän antoi symbolisen opusnumeron 1. Ne kasvoivat hänen omista perhejouluistaan, ja ne pyrkivät identifioimaan suomalaisen joulunvieton ominaislaadun. En etsi valtaa, loistoa tuo esiin Zachris Topeliuksen joulunviettoon liittyvän sosiaalisen viestin: ”Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan”, sekä ”Nyt köyhän niin kuin rikkaan luo suloinen joulus’ tuo”.

Suomalaiset tuntuvat kiintyneen rauhalliseen, idylliseen ja vähän surumieliseen joulumusiikkiin. Ihanteellinen mielikuva joulusta on ollut hiljainen, luminen ja tähtien valaisema iltamaisema. Säveltäessään Helmi Auvisen runoa Joulun kellot Armas Maasalo veti kesäkuumalla 1914 verhot ikkunoiden eteen, sytytti kynttilän ja loihti musiikkiin avaran talvimaiseman. Suuri osa suomalaisista joululevyistä on tuotannollisista syistä purkitettu kesällä ja shortseissa.

 

Jouluperinteet näkyvät hyvin vanhoissa joulukorteissa. Venäläinen kortti vuodelta 1907.

Viihdy jouluna

Joulumusiikin tarjonta käynnistyy nykyisin hyvissä ajoin marraskuussa, ja kauppakeskukset vyöryttävät joululauluja lahjahankintojen pontimeksi kellon ympäri. Valikoima ei pohjaudu niinkään edellä esiteltyihin historiallisiin tai ”klassisiin” joululauluihin kuin 1900-luvulla syntyneeseen jouluviihteeseen.

Sen nousukausi sijoittuu USA:ssa 1930-luvun lama-aikaan, ja sitä siivittivät äänilevyn avulla tähteyteen kohonneet viihdeartistit. Monikulttuurisessa ympäristössä niiden sanoma oli maallinen, kotoisa ja tunnelmallinen. Joukosta erottuivat iloiset ja lapsille sävelletyt joululaulut.

 

Ruotsalainen joulukortti 1912. Musisointi kotona ja koristeltu joulukuusi vakiintuivat säätyläiskodeissa perinteeksi jo 1800-luvulla.

Irving Berlinin vuonna 1942 säveltämä White Christmas (Valkea joulu) on lauluista menestyksekkäin, joka Bing Crosbyn levyttämänä on maailman eniten myynyt single-äänite, yli 50 miljoonaa kappaletta. Aina ei jouluhittiin tarvittu edes laulajaa: Leroy Andersonin Rekiretki tekee perinteisestä jouluajelusta nasevaa orkesteriviihdettä.

P. J. Hannikaisen Joulupukki sai svengaavamman hahmon 1930-luvun alussa Gene Autryn laulamassa Here Comes Santa Clausissa, jota suosituimmaksi osoittautui hänen porodraamansa Rudolph the Red-Nose Reindeer (Petteri Punakuono). Valkean joulun kylkeen sopii ilmastonmuutoksen edetessä Autryn esittämä Jollei jouluna ole lunta.

Amerikkalaistähdet tekivät vuorollaan joulualbumeja, joista ponnahtivat kuuluisuuteen mm. Judy Garlandin tulkitsema Have Yourself a Merry Little Christmas, Nat King Colen takkatulen äärellä laulama Christmas Song, Frank Sinatran rennon urbaani Jingle Bells (Kulkuset) ja Elvis Presleyn raikkaasti rokkaava Blue Christmas. Television ja elokuvien avustuksella niistä on tullut osa kansainvälistä jouluperinnettä, populaareja klassikoita.

Vielä 1900-luvun alussa taidesäveltäjät kokivat joululaulujen säveltämisen vaivan arvoiseksi, mutta vuosisadan lopulla tehtävään ovat tarttuneet enemmän populaarimuusikot. Viimeisten vuosikymmenien onnistunein ja suosituin suomalainen joululaulu lienee Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen. Sitäkin hallitsee meille tyypillinen melankolia, joka kaikista hilpeyden vaatimuksista huolimatta vetoaa pysyvästi suomalaisiin.

Joulumusiikissa halutaan vaalia perinteitä ja muistoja, minkä vuoksi uusia klassikkoaseman saavuttavia lauluja syntyy vähän. Se ei johdu yrityksen puutteesta, sillä kilpailuihin, elokuviin ja joulutilaisuuksiin syntyy jatkuvasti uusia kappaleita. Valitettavan usein ne kloonaavat vanhoja aiheita, ja tilaa joulua uusinkin tavoin valottaville menestysteoksille olisi.

Joululaulut toimivat parhaiten laulamalla itse tai vierailemalla tunnelmallisessa joulukonsertissa. Lumen ja valon lisäksi tänä jouluna haaveillaan koronarajoituksista vapautumisesta. Kotona voi kuitenkin kuunnella joulumusiikin koko kirjon kristinuskon sarastuksesta Mariah Careyn miljoonahittiin All I Want For Christmas is You (1994), jossa lahjaksi toivotaan vain toimivaa parisuhdetta.

Antti Häyrynen

 

1 KOMMENTTI