Jazzpolkuja, osa 12: Keskustelua peilin kanssa

© IIRIS HEIKKA / PIIRROKSET SANNA HELLIKKI TURUNEN

Muun muassa Mopo- ja Superposition-yhtyeistä tuttu Linda Fredriksson kävi läpi uudenlaisen luomisprosessin laulaja-lauluntekijävaikuttein sävyttynyttä soololevyään varten.

 

Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon saaneen ja kahdessa Emma-palkitussa yhtyeessä soittavan saksofonisti Linda Fredrikssonin, 36, ensimmäinen soololevy Juniper oli syntymäisillään omassa rauhassa, konserttien ollessa koronatauolla – ja Fredriksson huomasi olevansa uudenlaisen tilanteen edessä mietteliäänä.

”Olin monesti aiemmin tehnyt levyjä niin, että sävellystyön jälkeen olen sovittanut ja harjoitellut biisejä bändin kanssa, mennyt studioon, editoinut hieman jälkikäteen ja sitten levy on ollut melkein valmis. Ja nyt olinkin uuden äärellä, vailla selkeää kaavaa siitä, miten tällä metodilla syntyy levy”, Fredriksson kuvailee tuntemuksiaan.

”Tällä kertaa tein yksin hyvin pitkälle viedyt demot, joiden äärellä opettelin mm. äänittämiseen ja tuottamiseen liittyviä taitoja, jotta saisin kappaleisiin olennaiset tunnelmat. Niihin kuului mm. kenttä-äänityksiä, kuten työhuoneen lämpöpatteria, sadetta ikkunan takana ja ystäviä hölisemässä keittiössä.”

Fredriksson astui studioon yhdessä kosketinsoittaja Tuomo Prättälän sekä Superposition-yhtyeen bänditoveriensa rumpali Olavi Louhivuoren ja basisti Mikael Saastamoisen kanssa olettamuksella, että lopulliset versiot syntyisivät siellä. Käänteentekevän oivalluksen synnytti kuitenkin keskustelu pop-maailmassa kannuksensa luoneen tuottaja Minna Koiviston kanssa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi