Jalat maassa kohti taivaita

© Heikki Tuuli

 

Klaus Mäkelä, 22, ei ota mitään paineita hänelle asetetuista uuden kapellimestaritähden odotuksista vaan etenee määrätietoisesti askel kerrallaan. Tällä kaudella hän debytoi kymmenen orkesterin johdossa, ja pari kiinnitystäkin on jo tullut. Ohjelmasuunnittelun ambitioitaan hän toteuttaa Turun musiikkijuhlien uutena taiteellisena johtajana.

 

Esa-Pekka Salonen, Mikko Franck ja Santtu-Matias Rouvali ovat Klaus Mäkelän edeltäjiä kapellimestareina, jotka ovat tehneet läpimurtonsa alle kolmekymppisinä. Silti yhteen muottiin erilaisia persoonia ei voi laittaa. Esimerkiksi poikamaisen energisen Rouvalin rinnalla Mäkelä vaikuttaa asiallisuudellaan ja selkeydellään melkein saksalaishenkiseltä – mikä ei tietenkään ole koko totuus, vaikka hän on Helsingin Saksalaisen koulun käynytkin.

Tasapainoinen mutta samalla innostunut olemus viestii jalat maassa -asenteesta. Kaikki nuori tähti -hömpötys tuntuu olevan poissa; sekä uran vaatimukset että sudenkuopat ovat tiedossa.

”Olen koko muusikonelämäni ajan ollut tekemisissä vanhempien ihmisten kanssa”, hän selittää – eikä kai muuta voi odottaa, kun kapellimestariopinnot alkavat jo 12-vuotiaana.

Jorma Panulan opettajapersoona Sibelius-akatemian nuoriso-osastolla teki häneen suuren vaikutuksen, mutta heti oli silti selvää, että oma tie on löydettävä. ”Tietty henkinen vapaus on suomalaisen kapellimestarikoulutuksen vahvuuksia. Panula ei siedä klooneja”. Mäkelä sanoo.

Helsingin kaupunginorkesterin edessä hän debytoi pari vuotta sitten, ja RSO:n vuoro oli kuluneella kaudella. Suomen maakuntaorkestereille hän on myös kiitollinen mahdollisuudesta päästä jo varhaisessa vaiheessa kokeilemaan siipiensä kantavuutta.

”Täytyy vain muistaa, että maakuntaorkesterit eivät ole mitään harjoittelupaikkoja isompia keikkoja varten. Sana kulkee nykyisin joka paikasta, jos ei hoida työtään täysillä.”

Nyt myös kansainväliset kuviot ovat auenneet, ja tänä vuonna debyyttejä on peräti kymmenen. Mitä tällainen suma käytännössä merkitsee? Miten aika ja ohjelmisto riittävät?

”Kapellimestarien työ on erilaista kuin solistien, joilla paineet itse konserttia kohtaan voivat olla isommat. Me teemme työn harjoituksissa kokonaisen viikon aikana, ja konsertti on sitten vain projektin päätepiste”, hän selittää.

”Itse koen uusien ja erilaisten orkesterien kohtaamisen vain jännittävänä. Se ikävä puoli tässä on, että uudelle kohtaamiselle ei välttämättä heti löydy kalenterista tilaa, vaikka haluja olisi.”

”Ohjelmistoa olen ehtinyt kartuttaa opiskeluaikana ja neljä vuotta työtä tehneenä jo aika paljon. En halua hajottaa itseäni liikaa, van rakennan kaudelle tiettyjä teemoja. Lähiaikoina sellaisia ovat mm Shostakovitshin ja Beethovenin sinfoniat.”

 

Haluatko lukea koko artikkelin? Lisää lukuoikeuksiasi

Harri Kuusisaari